Quantcast
Channel: sliik
Viewing all 1210 articles
Browse latest View live

TASARAITA 50 VUOTTA KAMPANJA

$
0
0
 *Yhteistyössä marimuksu

Jos minulta kysyttäisiin mitä tulee ensimmäisenä mieleen marimekosta, vastaisin tasaraidat. Tasaraidat olivat vahvasti mukana jo lapsuudessani ja tiedättekin, että rakkauteni raitoihin on säilynyt tähän päivään saakka. Tämä vuosi on tasaraidan 50-vuotis juhlavuosi. Sen kunniaksi mallistossa on upeita uusia tasaraitamalleja ja tietysti vanhat suosikit löytyvät sieltä edelleen. Tässä postauksessa esittelen muutaman suosikkini ja vinkkaan myös kivasta kampanjasta, jolla nämä saa vähän edullisempaan hintaan!

Mistä kaikki sitten alkoi? Marimekko kertoo tasaraidan tarinasta näin:

Vuonna 1968 syntyi aina ajaton tasa-arvon symboli – Annika Rimalan Tasaraita. Marimekon Tasaraita syntyi vuosikymmenellä, joka muistetaan uudistushenki­senä, rohkeiden tekojen ja ajatusten aikana. Ympäri maailmaa käytiin kiihkeitä taisteluita tasa-arvon puolesta. Ajan henki näkyi myös muo­dissa ja muotoilussa. Esiin nousi pyrkimys anonyymiin suunnitteluun.

Anonyymin designin kannattajiin kuului myös Marimekolle suunnitellut Annika Rimala. Hänen päämääränään oli luoda vaatteita, jotka olisivat ajattomia, toimivia ja yksinkertaisia – sopivia kaikenlaisille ihmisille. Tänä päivänä Tasaraita on edelleen rakastettu  klassikko ja tasa-arvon symboli eri puolilla maailmaa.


Aloitetaan ensiksi vaikka astiapuolelta. Tasaraitaa löytyy nyt taas myös astioista ja muistakin keittiötuotteista ja ne sopivat kivasti muidenkin marimekon astioiden kanssa yhteen. Kuvissa siis muutamia suosikkituotteitani ja tässä näette nämä tasaraita mukit yhdistettynä kevään muihin uutuuksiin eli päärynäkuppeihin ja lokkikuppeihin. Aika kiva keväinen fiilis tuli noista värikkäistä yksityiskohdista näihin kuviin! Kuvissa näkyy taustalla myös nätti tasaraita-leikkuulauta.


marimekko päärynä muki

Kodintekstiileissä tasaraitaa löytyy tietysti petivaatteista, mutta nyt uutuutena myös koristetyynynpäällisistä ja torkkupeitosta. Molemmat olivat mielestäni tosi kivoja ja sopivat monenlaiseen sisustukseen.



Entäpä vaatepuoli sitten? Tosiaan tänä vuonna tasaraitaa löytyy monesta marimekon mallista ja ehdoton suosikkini on tämä reimi tasaraitamekko! Vastaava malli on aikaisemmin ollut kokomustana ja se myytiin loppuun hetkessä. Uskon saman suosion olevan tämänkin mekon kohdalla, malli on tosi kiva, sillä sivulla olevilla naruilla saa mekkoon kivasti istuvuutta halutessaan.


Mekko toimii hyvin sellaisenaan, mutta kivasti sopii myös esimerkiksi nahkatakinkin kanssa. Itselläni on kuvissa päällä koko 36, tämä ei mitenkään niin älyttömän reilua mallia ole kuin jotkut marimekon mallit.


Yksi klassikko on tietysti perinteinen maripaita. Itsellä on tämä vähän vajaamittaisilla hihoilla ja taskuilla vanhemmasta mallistosta ja sitten uudesta on tämä vähän slimmattu kiva perus t-paita. Tämä toimii rennosti farkkujen kanssa tai miksei siistimmässäkin asussa esimerkiksi mustan jakun ja nilkkureiden kanssa.


Kolmas suosikkini tasaraidoista on tämä tuike mekko, jossa on aavistuksen vajaamittaiset hihat ja sivulla taskut. Itse tykkään pitää tätä tosin näin jakkumallisena auki, vaikka ei tämä kiinnikään ollessa hassumman näköinen ole. Minulla on kuvissa päällä XS koko.

Ja tosiaan, marimuksussa on tämän kuun loppuun saakka tasaraitakampanja, jolloin kaikista tasaraitatuotteista saa -15% alennuksen. Alennukseen ei tarvitse koodia vaan hinnat näkyvät suoraan sivuilla ja kaikki kampanjan tuotteet löytyvät kätevästi täältä.

Millaisia fiiliksiä sinulla on tasaraidoista? Ja mitä tykkäsit suosikeistani?

RAITABLEISERI JA MUITA SUOSIKKEJA

$
0
0
Moikka! Tämä postaus on pienoinen asukuvien sillisalaatti. Lähden tuossa viikon päästä tosiaan sinne Kroatiaan ja katselin jo vähän valmiiksi mitä sinne pakkaan mukaan. Siellä pitäisi olla jo noin 20 astetta lämmintä, mutta vähän epävakaata säätä on ainakin nyt ollut, joten ihan pelkillä kesävaatteilla ei varmastikaan kannata reissuun lähteä. Reissu tulee olemaan vain lyhyt muutaman päivän mittainen, joten kovin suurta matkatavaramäärää ei tarvitse mukaan ottaakaan.

Olen kyllä yleensä sellainen viimetingan pakkaaja, mutta tässä on kaikenlaista menoa vielä edessä ennen reissua, joten ajattelin kerrankin olla ajoissa asialla ja katsoa edes jotain valmiiksi. Kotona ei ollut ketään kuvaajaa, joten kuvat napattu jalusta+puhelimessa olevalla kaukosäädin-combolla, älkää siis ihmetelkö joka kuvassa näkyvää kännykkää :)

Lopussa muuten kevät-ja kesämuotiin sekä kenkiin hyvä alevinkki, käykäähän kurkkaamassa sekin!


Lennolle on kiva pukeutua mukaviin vaatteisiin ja mietinkin, että ehkä reissuvaatteiksi pääsee nämä adidaksen leggarit sekä tämä Vero Modan jakku. Tuo raitajakku on tosi kiva ja mietinkin, että se menee sitten iltamenoissakin takin asemasta ellei ole kovin viileä. Mielestäni on hauska yhdistää vähän erityylisiä vaatteita keskenään ja tykkäsin kovasti tästä sporttisen ja virallisen asun yhdistelmästä. Jakku on materiaaliltaan osittain pellavaa, joten se tekee siitä ehkä vähän normaalia jakkua rennomman. Tämä näytti kyllä kivalta farkkujenkin kanssa eli monikäyttöinen vaate kyseessä. Mitä mieltä olette, toimiiko tämmöinen yhdistelmä?


 jakku Vero Moda // toppi Noisy May (vastaava täältä) // leggarit+kengät Adidas (vastaavat täältä) // aurinkolasit+kello Kerbholz (saatu)



Jos sattuu sitten niin hyvä säkä käymään, että aurinko paistaa niin mukaan pitää pakata jotain kesävaatettakin. Perus shortseja varmasti otan mukaan, mutta ajattelin pakata tämän Espritin kivan rimpsuhameen myös. En ole oikein hametyyppi, mutta tämä oli minusta hauska. Ilmeisesti rimpsut ovat edelleen in ja bongasin myös tällaisen vähän vastaavan mustavalkoisen ja punaisen mallin.


 toppi Lindex (vastaava täältä) // hame Esprit // kengät Duffy


Ja sitten pitää ehkä varautua siihen, että iltaisin voi olla vielä aika viileääkin, joten nahkatakki pääsee varmasti mukaan ja joku lämpöisempi neule myös. Olen tykästynyt kovasti tähän beigeen palmikkoneuleeseen, tätä löytyy myös tummansinisenä. Nuo kuvassa näkyvät vajaamittaiset housut ovat nämä ja ovat muutes todella hyvät! Minun omat ovat jo useamman vuoden vanhat ja vastaavat minulta löytyy tummansinisenä myös. Tykkään joustavasta materiaalista ja tuosta mallista ja tosiaan laatu on näissä ollut huippuhyvä!


Takki Only (vastaava täältä) // neule Park Lane // housut ellos // kengät Hilfiger (vastaavat täältä)

Loppuun vielä kolme aletärppiä:

*Elloksella suuri määrä yläosia, takkeja ja tennareita jopa -30% alessa (myös merkkituotteita). Löytyy täältä.

*Booztilla uutuuksia -20% alessa vain tänään, kurkkaa täältä.

*House of Brandonilla kaikista aletuotteista vielä -20% lisäale koodilla DSOFHS, kurkkaa täältä.

Ja tässä vielä muutama poiminta noista aletuotteista.


*sis mainoslinkkejä

MUSTAT SUIHKUSAIPPUATELINEET JA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ KYLPYHUONEESTA

$
0
0
Meidän kylppäri on tila, josta saan aika usein kysymyksiä ja ajattelin nyt tähänn kirjoitella vielä ylös näitä usein kysyttyjä asioita vastauksineen. Samalla myös muutamat kuvat noista mustista suihkusaippuatelineistä, jotka saimme vihdoin tuonne seinälle asti kiinni.

Kylppäri on kuitenkin vielä vähän kesken, noista lasiseinistä puuttuu vielä listat ja saunan ovessa ei ole kahvaa. Jännä juttu miten sitä jotkut pienen jutut jäävät retajamaan ja kohta niihin jo silmäkin tottuu niin, ettei asiaan enää kiinnitä huomiota. Itseasiassa alumiinilistat on kyllä jo tilattu tovi sitten, mutta niiden saamisessa on ollut vähän viivästyksiä, joten sen vuoksi ne edelleen puuttuvat. Ja se oven kahva, no se on tuolla laatikossa odottamassa, että hankitaisiin siihen vielä kiinnitysruuvi. Jep, yhdestä ruuvista kiinni sekin homma. Kahva teetettiin siis lasista ja sen vuoksi siihen pitää itse nyt katsella sopiva kiinnityssysteemi.


Tässä tosiaan näkymä pesuhuoneen ovelta katsottuna. Meidän laatoista kysytään ehkä eniten ja ne ovat tosiaan Terratinta merkin ja stonemarble satin-laatat nimeltään. Koko seinässä on 60x60 ja lattiaan leikkuutettiin samasta laatasta 15x15 kokoista laattaa. Sauma-aine on mira-merkkistä ja väri on marmorinvalkoinen. Vähän jännitin kyllä miten tuo vaalea laatta ja vaalea sauma käyttäytyy pesuhuoneessa, mutta vielä ainakaan ei mitään ongelmia ole ollut. Kerran kyllä Eevin hiusväristä jäi saumaan lilaa väriä, mutta se irtosi siitä muutaman viikon kuluessa. Vähän jo meinasin tuskanhikeä pukata, että saumat ovat ikuisesti violetit, mutta tosiaan lopulta väri haalistui niin, ettei sitä enää huomaa.

Saumat itsessään eivät ole tosiaan siis tummuneet, mutta kyllähän niissä pöly näkyy. En kuvia varten mitenkään nyt lattiaa jaksanut jynssätä ja tosiaan saumakohdat ovat osittain siksi vähän tummemmat. Kuitenkin kun sen edellisen kerran harjalla pesin, oli tummumat vain tosiaan pölyä tms irtolikaa, mitkä lähtivät pesussa pois.

Pesuhuoneen katto on samaa vaaleaa haapaa kuin mitä sauna on ja siellä on winled-merkin lasikuutiot valaisimina. Suihkun vieressä oleva lasiseinä on teetetty lasifirmassa, samasta paikkaa tuli myös saunan lasiseinä.


Kylppäriin halusin peilikaapin, vaikka se ei enää ehkä niin trendikäs olekaan. Pidän kuitenkin siitä, että purkit ja putelit ovat oven takana piilossa ja kuitenkin kätevästi saatavilla. Koen, että vetolaatikossa tavarat eivät pysy niin siististi järjestyksessä. Nykyaikana peilikaapit ovat kuitenkin ihan nättejä ja tämä meidän on ido reflect-peilikaappi. Siinä on sisällä lasihyllyt ja myös pistorasia löytyy kaapin sisältä. Valo on tosi tehokas ja tämän ääressä onnistuu meikkaaminenkin hyvin.


Myös muut kylpyhuonekalusteet meillä on idolta. Tuo allas ja laatikosto on heidän uusinta elegant mallistoa. Tässä kylppärissä meillä on malliston syvempi malli ja vessassa löytyy se compact-malli, mikä on vain 36cm syvä.  Koen, että tässä missä pestään hampaita ja itse esim pesen meikit, on tämä syvempi ehdottomasti parempi. Vessan allas toimii käsienpesussa hyvin, mutta jos siinä pesee kasvoja, vesi roiskuu kyllä monesti lattialle. Vetimiksi valitsimme idon mallistosta mustat metalliset vetimet ja musta hana on Tapwellin mallistosta. Hanassa ei ole ollut mitään vikaa, mutta bideesuihkun pääosasta on meillä vähän maalia lähtenyt ja saimmekin uuden pään tilalle. Wc-istuin on idon glow rimfree malli ja siihen olen ollut kanssa tyytyväinen, on helppo puhdistaa kun huuhtelukaulusta ei ole.


Suihkusta kysytään myös usein ja näistä suihkusaippuatelineista on kysytty paljon. Tosiaan suihku on myös Tapwell merkkinen ja sen suhteen kyllä vähän jännitti miten musta pinnoite kestää käytössä. Aikaisemmin näissä mustissa on kai ollut jonkin verran ongelmia, mutta nyt tuota pinnoitetta on muutettu jotenkin ja ainakaan meidän omassa ei muuten ole mitään jälkiä muuta kuin suihkupäässä ja sen pidikkeessä. Pääosassa on hieman tuota mustaa väriä lähtenyt ja samoin pidikkeessä siitä kohtaa mihin suihku laitetaan eli tuosta mustasta kiinnikkeestä. Saimme näidenkin molempien tilalle uudet osat Tapwellilta, tulivat itseasiassa juuri postissa, joten vielä emme ole ehtineet niitä vaihtaa. Mustassa suihkussa näkyy toki kalkki paremmin kuin esim kromisessa ja suihkuosan rei'istä sen meillä ainakin huomaa. Muuten kalkki on lähtenyt ihan vain viikkosiivouksen yhteydessä pyyhkiessä.


Nämä suihkusaippuatelineet saimme tosiaan vihdoin seinälle asti ja nyt on ilme kyllä kylppärissä siistimpi ku purkit eivät seilaa pitkin lattiaa. Etsin kivoja telineitä pitkään eikä oikein mistään löytynyt mieluisia. Lopulta tilasin nämä KES merkkiset metalliset telineet amazon.co.uk kaupan kautta. Vinkkasin näistä instassa kun tilasin ja sainkin viestejä, että usemapi seuraaja oli tälläiset myös itselleen tilannut. Valitettavasti tämä meillä oleva koko pääsi sieltä loppumaan, mutta sieltä löytyy isompaa 40cm levää mallia (meidän oma 30cm). Merkin omasta nettikaupasta katsoin kanssa, mutta sieltä olisi tullut toimituskulut ja tullimaksut vielä päälle niin oli edullisempi tilata amazonista. Jos joku nämä kuitenkin ehdottomasti haluaa niin tätä 30cm leveää mallia löytyy täältä.


Musta kuivauslasta on Zone Denmark merkiltä saatu ja sen mukana tuli myös tuo kiinnitysteline, joka kiinnitetään teipillä seinään. Teippi on muutes aika tehokasta, sillä itsellä meni pikkasin liian ylös tuo ja yritin äkkiä sitä irroittaa niin ei se enää siitä irti lähtenyt. Tuo kuivain kiinnittyy sitten telineeseen magneetin avulla.


Sauna meillä on vaaleaa haapaa ja näistä kuvistakin huomaa, että kyllähän siinä lika näkyy herkemmin kuin tummemmassa materiaalissa. Sauna kaipaisikin akuutisti pesua, mutta tuleepahan nyt realistiset kuvat ainakin jos joku tätä materiaalia omaan kotiinsa miettii. Meillä on tuossa sellainen parafiinikäsittely pinnassa. Edelleen vaalea sauna on kyllä minusta todella kaunis ja varmasti valitsisin tämän materiaalin uudelleenkin.


Kiuas on tulikiven Sumu E-malli eli sellainen elektroninen, missä se ohjauskeskus on tuolla oleskelutilan puolella. Kiukaaseen olemme kyllä olleet tyytyväisiä, löylyt ovat mukavan pehmeät. Otimme tuohon nuo valkoiset koristekivet päälle ja en tiedä onko se nuo kivet vai kalkkinen vesi, mutta kiukaan reunassa on tuollaista valkoista väriä mitä en saanut ainakaan pyyhkimällä pois. Samoin kiukaan ympärillä olevassa lasikauluksessa on kummallista jälkeä, vähän sellaista röpelöistä mikä ei lähde pois. Tuo kyllä harmittaa, sillä mustassa kiukaassa nuo erottuvat kyllä selvästi. Pitänee ehkä kysyä tulikiveltä onko asialle mitään tehtävissä ja voisiko se johtua noista kivistä jotenkin. Onko muilla ollut samaa tämän mustan kiukaan kanssa?




Tosiaan ne listat uupuvat vielä tuosta lasiseinien reunoista. Lasiseinä on minusta kaunis, mutta toki työläämpi kuin tavallinen seinä. Lapset etenkin tykkäävät tuohon aina piirrellä ja jäljet näkyvät sitten kuivuessaan. En kuitenkaan jaksa tätä jynssätä kovin usein, mutta nyt kun tuo lasta on käytössä niin olen monesti sillä vetänyt nuo kuivaksi saunan jälkeen ja se on auttanut niiden siistinä pysymisessä.


Mustat pyyhekoukut ovat habo-merkkiset ja niitä myydää ainakin bauhausissa. Nekin oli muka tarkoitettu pysymään teipillä, mutta eihän ne pysyneet alkuunkaan. Lopulta jouduimme liimaamaan ne seinään kiinni.

Semmoisia sepustuksia meidän kylppäristä. Kysykäähän ihmeessä jos tulee vielä jotain kysymyksiä mieleen!

VAPPUJUHLAT

$
0
0
Me otettiin pieni varaslähtö vappuun ja vietettiin vappujuhlia jo tänään. Olen itse töissä vappuaaton ja vappupäivän, joten sen vuoksi oli mukavampi rauhassa laittaa vapaapäivänä näitä eikä kiireessä ja väsyneenä sitten töiden jälkeen. Kurkkaahan lisää miltä meidän vappukemut näyttivät!



Kattaus oli aika mustavalkoinen, mutta piristyksenä siellä on noita marimekon uusia värikkäitä päärynä- ja lokkiastioita. Näistä kirjoittelinkin tasaraitakamppis postauksessa ja sain instassa useamman kyselyn onko näihinkin tulossa joku alekampanja. Kysäisin marimuksusta ja hyviä uutisia, ensi viikon to-su (3.-6.5.2018) on marimuksussa kaikki astiat, kankaat, maljakot ja tarjottimet -20% alessa! Käykäähän siis silloin kurkkaamassa näitä heidän verkkokaupastaan, iso suositus täältä myös tuolle lokkikankaalle, mikä sopii mielestäni juhliin kuin juhliin!



Vappujuhlien tarjottavia mietittäessä oli Kinuskikissa taas pelastus! Päädyin leipomaan hänen ohjeellaan tämän tippaleipäkakun ja mansikoiden sijaan käytin koristeena ja välissä säilykepersikoita sekä säilykemandariineja. Puolitin ohjeen ja siitä tuli sopivasti yksi tällainen kakku, mihin tuli 5 kerrosta. Vähän aluksi mietin kuinkahan tuon leikkaaminen onnistuu, mutta täytin kakun jo n 3 tuntia ennen juhlia ja tippaleipätaikina oli siinä ajassa hyvin jo vähän pehmentynyt, joten leikkaaminen oli ihan helppoa.


Toinen ohje minkä nappasin Kinuskikissalta testiin oli tämä täytettyjen donitsien ohje. Näistä tuli ihan hauskoja ja hyviäkin olivat. Kaksi donitsia+täyte+kuorrute on kyllä tosin aika tuhti satsi syötäväksi, joten etenkin lapsilla tahtoi syöminen jäädä puoleenväliin.


Lisäksi tarjolla oli tietysti munkkeja ja simaa ja lisäksi myös vähän erilaisia keksejä.





Koristelupuolella luotin ihan vain serpentiiniin, S-Marketista löytyi tuollaista nättiä kultaista. Muutamat ilmapallotkin tuli puhallettua, mutta ne eivät kauaa tuossa ikkunalla koristeena pysyneet. Lisäksi pöytään pääsi raidalliser remember-merkin maljakot, jotka sopivat aika hauskasti noiden tasaraitamukien kanssa yhteen.




Semmoiset oli meidän vappujuhlat. Nyt on mahat täynnä herkkuja ja pitäisi tässä nyt vielä ruveta pakkailupuuhiin, sillä ensi viikon alussa tosiaan suuntaan työporukan kanssa sinne Kroatian lämpöön. Blogi onkin ensi viikon vähän hiljaisempi, mutta palaan sitten taas reissukuulumisien muodossa.

Oikein mukavaa Vappua ja alkavaa toukokuuta teille!

MARIMEKKO OIVA KESTIT SARJAN UUSI VÄRI

$
0
0
Reissulta on kotiuduttu ja tästä se tavallinen arki alkaa taas kohta rullaamaan. Tulin nopsaa vinkkaamaan teille kivoista astiauutuuksista, jotka bongasin juuri. Elikä tätä suosittua marimekon Oiva kestit-astiasarjaa on tullut tänä keväänä myyntiin kauniissa vaaleanvihreässä sävyssä. Aikaisempina vuosina tätä on ollut vaaleanpunaisena, keltaisen ja vaaleansinisenä.

Ainakin vaaleanpunainen oli aikanaan tosi hitti ja myytiin nopeasti loppuun, uskoisinkin tämän vihreän mitunsävyn olevan myös monen mieleen, joten kannattaa olla nopea jos haluat varmistua näiden saamisesta. Kuosia löytyy tänä vuonna myös tekstiileistä, koko valikoiman näet täältä.*





Nyt vähän huilausta vielä vapaan viikonlopun merkeissä, ensi viikolla sitten taas uusia juttuja blogin puolella!

*sis mainoslinkin

RAITAHOUSUT JA RALLIREPPU

$
0
0
Vaikka Split tarjosi aika hyvät shoppailumahdollisuudet, ei käsimatkatavaralaukkuun kovin paljoa tilaa jäänyt ylimääräiselle tavaralle, joten reissusta kotiin tuomisiksi lähti lasten tuliaisten lisäksi vain yhdet housut sekä reppu. Tässäpä pari kuvaa Splitin ostoksista.


Nämä raitahousut ovat nyt tulleet rytinällä takaisin muotiin ja päädyin minäkin sellaiset hankkimaan. Omani löysin Stradivarius kaupasta ja nämä ovat tällaiset leggings tyyliset, joten hintakaan ei paljoa päälle 10 euroa ollut. Näitä löytyi monessa eri värissä, mutta päädyin lopulta musta-punaisiin.

 takki Only (vastaava)* // aurinkolasit Kerbholz (saatu) // housut Stradivarius // reppu Hilfiger // kengät Nike* // kuulokkeet Sudio (saatu)
 


Mall of Split ostoskeskus oli kolmessa kerroksessa ja siellä oli ihan mieletön määrä liikkeitä. En ehtinyt tosin kovin monessa edes piipahtaa, mutta Hilfigerin liikkeestä bongasin tämän hauskan Racer style backpackin ja se oli mielestäni niin magea, että päätin sen hankkia. Pinta on vähän tuollaista liukasta vettähylkivää, joten tämä menee kätevästi vaikka töihin pyöräillessä vähän huonommallakin kelillä. Sattumoisin reppu sopii aika täydellisesti värien kanssa näihin leggareihinkin!



Sellaiset oli ostokset Splitista. Koitan ensi viikolla kirjoitella vielä vähän reissusta enemmän, nyt kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Ai juu, mikäli sinulla on tarvetta bluetooth kuulokkeille niin Sudio merkiltä löytyy monia eri malleja ja saatte niistä nyt -15% alennuksen koodilla: sinisliik. Kurkatkaahan vaihtoehdot täältä.

*mainoslinkki

KROATIA SPLIT KOKEMUKSIA

$
0
0
Muutama sana meidän Kroatian reissusta tännekin, toivottavasti on hyödyllinen mikäli joku Splitiin on matkaa suunnitellut. Olimme tosiaan työporukan kanssa Splitissa kolmen päivän reissulla, tapanamme on reissata yhessä aina johonkin ulkomaille joka kevät. Reissut ovat yleensä aina samanpituisia sillä työvuorojen sumpliminen isomman porukan kesken aiheuttaa vähän haasteita. Kriteereinä meillä on ollut edulliset ja lyhyet lennot ja olemme aikaisempina vuosina käyneet mm. Prahassa, Budapestissa ja Nizzassa.

Mietin tuossa äsken, että viitsinkö tästä edes kirjoittaa, sillä kuvasaldo on aika olematon. Monissa kuvissa on meidän muutakin porukkaa kuvissa ja niitä en viitsi jakaa ja sitten yhtenä päivänä unohdin kameran kokonaan hotellille, joten suurin osa kuvista on kännykkä kuvia. Noh, tässä tämä nyt kuitenkin tulee!



Lensimme Splitiin Norwegianilla ja edestakaiset lennot maksoivat vain n. 160 euroa. Lentoaika oli n. 3 tuntia ja kohdetta lähestyttäessä ikkunasta näkyi aika huikeat maisemat!


Hotellimme oli pieni, mutta tosi laadukas. Tämä oli nimeltään Rooms Oasis life ja voin kyllä lämpimästi suositella hotellia.  Kentältä tulimme hotellille taksilla mikä maksoi 280 kunaa. Kentältä pääsee keskustaan kätevästi ja edullisesti bussilla, mutta tämä hotellimme oli n. 3km päässä keskustasta, joten päätimme tulla suoraan taksilla. Paikallista valuuttaa en vaihtanut etukäteen vaan nostin sitä Splitin lentokentän automaatista.

Tosiaan hotelli oli todella siisti ja kaikki huoneet oli hiljan remontoituja. Huoneiden terassit olivat suurimmaksi osaksi suoraan tuohon altaalle päin ja meidän porukan lisäksi hotellissa ei ollut kuin kaksi muuta pariskuntaa, joten altaalla riitti tilaa. Hotellista löytyi myös sauna sekä poreamme ja ranta oli ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Hotellin vieressä on pyörävuokraamo, mutta se ei vielä näyttänyt olevan auki. Sesonkiaikana siitä olisi ollut kätevä napata pyörät ja huristella keskustaan. Rantakatua pitkin oli kuitenkin kiva kävellä ja matkan varrella oli useampi kuppilakin.


Suuntasimme heti ensimmäisenä rannalle ja vesi oli ihanan kirkasta. Kovin lämmintä se ei kyllä vielä ollut vaikka ilman lämpötila huiteli 28 asteessa. Uskomatonta, että vain muutaman tunnin lentomatkan päässä Suomesta on tällainen paratiisi!


Hotellin vieressä ollut ranta oli tällainen kivikkoinen ranta, mutta vähän matkan päässä oli myös hiekkaranta. Rantoja tuolla riittää kyllä vaikka kuinka ja vielä tuohon aikaan ne olivat kyllä aika autioita. Itselle tuo keli oli kyllä ihan sopiva ja mietinkin kuinkahan tukalan kuuma tuolla on kesä-ja  heinäkuussa. Nyt ainakin aurinko porotti todella polttavasti.



Ensimmäinen päivä meni altaalla ja rannalla ja toisena päivänä suuntasimme ensiksi ostoksille Mall of Split ostoskeskukseen. Menimme sinne hotelilla taksilla, hintaa tuolle ajelulle tuli vain 50 kunaa eli reilut 6 euroa. Ostoskeskus oli kolmessa kerroksessa oleva valtava kompleksi ja tuolla saisi kulumaan kyllä koko päivän. Sieltä löytyi niin merkkiliikkeitä kuin erilaisia ketjuliikkeitäkin. Itse pyörin lelukauppojen lisäksi Bershka ja Stradivarius liikkeissä. Lopuksi piipahdin vielä Hilfigerillä ja sieltä löytyikin edellisessä postauksessa näkynyt reppu. Suosittelen kyllä visiittiä tänne, olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta meillä oli aika tiukka aikataulu ja kokemus jäi vain pintaraapaisuksi.


Mall Of Splitista pääsi kätevästi bussilla tuonne keskustaan eli vanhaan kaupunkiin. Sinne meni bussit 18 ja 6 ja ne lähtivät 10 minuutin välein. Pysäkki oli ns. ison tien varrella n. 100 metrin päässä ostoskeskuksesta. Bussimatka keskustaan maksoi 11 kunaa eli n. 1,5 euroa. Bussit pysähtyvät päätepysäkilleen bussiasemalle, mikä on siinä ihan vanhankaupungin vieressä. Huomasin, että siinä bussiaseman vieressä oli myös jokin ostoskeskus, mutta siinä emme käyneet.



Ensiksi suuntasimme rantakadulle, joka on nimeltään Riva. Tätä ennen Split oli tuntunut todella rauhalliselta paikalta, mutta tuolla selvisi missä ne kaikki ihmiset olivat. Rantakatu oli vilkas ja täynnä elämää. Kadun varrella oli useita ravintoloita ja tuosta lähti erilaisia poikkikatuja, joiden varrella oli monia eri liikkeitä. Rantakatu johti suoraan satamaan, mihin monet olivatkin näemmä matkalaukkujen kanssa suuntaamassa. Satamasta olisi päässyt kätevästi risteilemään isolla aluksella kauemmaksi ja pienemmillä paateilla vierailemaan läheisille saarille. Saariahan tuolla on valtavasti ja jos reissu olisi ollut pidempi, olisi ollut ihana tehdä päiväretki johonkin saarelle. Joissain laivoissa oli polkupyörätkin valmiina, joten saareen olisi voinut tutustua pyörän selästä käsin.

Rantakadulla kannattaa ehdottomasti käydä, ihan vaan vaikka ihailemassa maisemia jos ei muuta. Rantakadulta pääsee suoraan Diocletianuksen palatsiin semmoista tunnelia pitkin. Tunnelissa oli kojuja vierivieressä ja sieltä kannattaa tsekata paikallisia tuotteita tuliaisiksi. Täytyy muuten sanoa, että Split oli tosiaankin rauhallinen paikka. Ja ei yhtään sellainen "turisteille tehty" vaan tuolla oli sellainen autenttinen fiilis. Ja yhtäkään kaupustelijaa tai sisäänheittäjää tuolla ei näkynyt eikä muutenkaan ollut sellaista "kanariansaari-meininkiä" vaan ihan rauhassa sai kävellä ja katsella.




Split ei ollut mikään pröystäilevä ja moderni luxuspaikka enkä itse ainakaan tuolta bongannut mitään hulppeita huviloita ja hotellien lomakyliä. Useat hotellit olivat aika pieniä ja vaatimattoman näköisiä ulospäin. Ehkä juuri siksi pidinkin Splitista niin paljon, se oli vielä ainakin sellainen aito ja rauhallinen paikka, jossa koki kuuluvansa hyvin joukkoon. Vanha kaupunki oli tosi kaunis paikka ja pieniä kujia meni siellä ristiin rastiin. Siellä olisi saanut kulumaan myös vaikka kuinka kauan, joten kannattaa ehdottomasti piipahtaa.



Lisää kuvateksti

Diocletianuksen palatsi oli myös aika tupaten täynnä porukkaa. Sadekuuro yllätti meidät tuona päivänä ja siksi monet kuvatkin vanhasta kaupungista ja rantakadulta ovat vähän synkähköjä. Kuuro oli tosin nopea ja paikalliset sanoivatkin, että sadekuurot kestävät tuolla yleensä tosi vähän aikaa. Illalla tulikin sitten kunnon ukkosmyrsky ja vettä enemmänkin, onneksi pääsimme rantakadun baariin pitelemään sadetta hetkeksi aikaa.

Mikään biletyskohde Split, tai ainakaan tuo rantakatu ja vanhakaupunki ei ole. Yökerhoja tuolla ei ollut, mutta ne ovat kuulemma jossain eri paikassa yhdessä ryppäässä. Ei kyllä illalla ollut yhtään sellainen olo, että olisi mihinkään yökerhoon jaksanut lähteä. Pitäydyimme rantakadun baareissa ja hyödynsimme happy hourin tehokkaasti. Siellä sai kuulkaas litran viinaa 13 eurolla! 


Vanhan kaupungin palatsin kellotorniin oli pääsymaksu ja kova ruuhka, joten sinne emme lopulta menneet. Itse palatsissa ei minun mielestä mitään niin ihmeellistä ollut, mutta vieressä oli kyllä kaunis puisto. Lentokoneesta tsekattuna Splitissa oleva Marjan-niemimaa näytti upealta paikalta. Se on sellainen iso ulkoilualue, jossa on monenmoista maastoa, rantoja ja kirkkoja. Aktiiviselle lomailijalle varmasti käymisen arvoinen paikka. Paikanpäällä näin myös mainoksia erilaisista retkistä ja jos olisi ollut pidempi loma tiedossa, olisin varmasti halunnut käydä tsekkaamassa Krkan luonnonpuiston. Siellä on kuulemma upeat vesiputoukset!

Mielestäni liikenne näytti tuolla suht ihmimilliseltä, joten varmasti jos olisin pidemmällä lomalla, vuokraisin auton muutamaksi päiväksi ja kiertelisin sillä noita lähellä olevia kaupunkeja. Itse Split ei mielestäni mikään kovin iso paikka ole, joten siellä saattaisi tekeminen loppua kesken viikon lomalla. Kuitenkin satama mahdollistaa vierailut läheisille saarille ja osa retkistä on ihan lyhyitä päiväretkiäkin niin sellaista lähtisin varmasti kokeilemaan myös. Dubrovnik oli tuosta 200 km päässä ja olisi varmasti hauska yhdistää pidemmällä lomalla nämä kaksi kohdetta. Norwegian ainakin lentää molempiin, joten paluulennon voisi varata eri kentältä.




Onko Split käymisen arvoinen paikka? Ehdottomasti! Kuten sanoin, lyhyet ja edulliset lennot houkuttelevat ainakin minua tekemään Kroatiaan vielä uudenkin reissuun. Hintataso tuolla oli edullisempaa kuin Suomessa, paikalliset ihmiset olivat todella ystävällisiä ja toukokuussakin kelit jo aivan mahtavat. Uskoisin, että lapsetkin viihtyisivät tuolla vallan mainosti. Split saa siis suosituksen minulta, vaikka kovin pintapuoliseksi oma kokemukseni paikasta jäikin. Aikaisemmin meidän reissut vat olleet kaupunkilomia ja koskaan ei ole oikein harmittanut lähteä kotiin, mutta nyt olisin voinut kyllä jäädä tuonne rannalle makoilemaan vielä pidemmäksikin aikaa.

SISÄÄNKÄYNNIN VIHERSISUSTUSTA

$
0
0
Täytyy myöntää, että koskaan raksa-aikanaan ei ahdistanut näin paljoa kuin nyt. Ahdistuksen aihe on jo pidempään ollut piha, mikä on aivan kesken. Ja koska tekemistä olisi niin paljon niin tuntuu, että ei tästä mitään tule. Tekemätön työ ja se työn määrä siis ahdistaa, vaikka pitäisi vaan alkaa tuumasta toimeen. Jotenkin aina kun katson ikkunasta ulos pääsee suusta vaan syvä huokaus, tämä piha on stressannut jo koko talven kun tiesin kevään koittavan kuitenkin.

Mitään suunnitelmaakaan ei ole, mitään virallista ja järkevää. On vain ideoita sinne tänne. Tiedän, että ahdistus tästä helpottaa kun pääsemme alkuun, mutta nyt kun haluaisin tietysti kaiken olevan heti jo valmista, päätin koittaa edes freesata vähän tuota meidän sisäänkäyntiä.



Tässä on tosiaan tämä meidän etupihan sisäänkäynti. Portaat tai edessä oleva terassikaan ei ole kuin osittain valmis, mutta pääsee tuosta nyt kuitenkin kulkemaan. Tähän paistaa ihanasti aamuaurinko, joten raahasin tuohon eteen yhden tuolin missä olen muutamana aamuna istuskellut ja hörppinyt aamukahvia. Tarkoituksena olisi jatkaa terassia vähän tuonne vasemman suuntaan ja sinne tulisi pieni pöytä ja muutama tuoli. Tähän on suunnitelmissa laittaa myös mustaa rimaa, mutta en tiedä onko se ihan tämän kesän juttu. Ehkä sitten joskus...


Sain jonkun ihmeellisen vihersisustuspuuskan ja Aatun kanssa kävimme parina päivänä hakemassa Keskisen puutarhapuolelta erilaisia ruukkuja ja muita tarvikkeita. Siellä on muutes tosi hyvä valikoima niin ruukuissa kuin monenmoisissa kasveissakin ym. puutarhatarvikkeissa, joten kannattaa piioahtaa jos siellä suunnalla liikutte. Ostin kaksi isoa betoniruukkua, joihin istutin kartiotuijat. Lisäksi ostin kaksi pyöreää ruukkua, johon laitoin tuollaiset söpöt isopuksipuut.



Keskiseltä bongasin myös tuollaiset kivat tikkaat ja niihin pari koukuilla olevaa istutusallasta. Tikkaat maksoivat n 10 euroa ja niitä oli myös valkoisena, myös noita koreja oli valko/harmaana. Vieressä oleva pyöreä teline maksoi n 5 euroa ja siinä oleva musta kori alessa 6 euroa.



Istutin noihin nyt laventelin sekä murattia ylempään ja alempaan kauniin hortensian ja vähän erilaista isompaa murattia. Pyöreään ruukkuun laitoin muutaman muratin myös, täytyy katsoa jos siihen jossain vaiheessa lisäisi vielä jonkun kukan keskelle.




Vaikka ei tämä nyt paljoa ollut niin heti tuli kyllä kivempi fiilis tämän sisäänkäynnin suhteen. Täytyy vain toivoa hyviä kelejä, että saataisiin kaikki hommat pihalla tehtyä tänä kesänä, edessä kun olisi vielä talon maalausta ja terassin tekoa ja vaikka mitä.

Ps. Huomasin, että House of Brandon kaupassa oli kaikki -20% alessa. Sieltä löytyy tosi kivoja juhlamekkoja, kesävaatteita ja tietysti hurjan hyvä treenivaatevalikoima ja paljon esim Calvin Kleinin alusvaatteita ym. En tiedä kauanko ale on voimassa, mutta ainakin vielä oli alehinnat sivuilla näkyvissä. Käykäähän kurkkaamassa täältä!


*linkit mainoslinkkejä


SISUSTA KESÄ KOTIIN -20% ALENNUKSELLA

$
0
0
Tälläiset kelit kyllä inspiroi satsaamaan kodin ulkotiloihinkin ihan uudella lailla. Olenkin itse katsellut viime aikoina paljon erilaisia pihakalusteita ja samalla bongasin tämän hyvän alekampanjan elloksella, jolla saa -20% alennuksen kaikista Elloksen koti ja sisustus- kategorian tuotteista, myös huonekaluista ja merkkituotteista. Tuonne on tullut tosi paljon kivoja ulkokalusteita ja kesätekstiilejä, joten kurkatkaahan ihmeessä jos terassi kaipaa jotain pientä piristystä.

Alen saa koodilla 375716 tai klikaamalla tästä, jolloin alennus aktivoituu suoraan ostoskoriin.


Elloksella on koottu myös kivasti kesäistä isnpiraatiota erilaisiin stailattuihin kuviin. Postauksessa näykyvät kuvat ja niissä olevat tuotteet löydät suoraan tältä sivulta.




Kokosin alle pariin kollaasiin omat kesäiset suosikkini sisustuspuolelta. Rottinki ja bambu on nyt kovasti pinnalla sekä tuollaiset pehmeät ja luonnonläheiset sävyt. Kollaasin kaikista tuotteista saa tosiaan nyt tuon -20% alen! Mitä tykkäätte Elloksen kesämallistosta?




*sis mainoslinkkejä

ZICO'S SISUSTUSLIIKE SEINÄJOELLA (+IHANA KESÄKASSI JA OPETTAJIEN MUISTAMISET)

$
0
0
Piipahdin tänään Seinäjoella uudessa Zico's sisustusliikkeessä. Liike on hiljattain tosiaan avannut myymälän myös Seinäjoelle Torikeskuksen yläkertaan ja lisäksi kivijalkamyymälä löytyy myös Kurikasta. Aikaisemmin olen asioinut heidän nettikaupassaan ja sieltä saanut aina hyvää ja nopeaa palvelua.

Liikkeessä piipahtaminen tuli vähän ex temporee, joten kameraa minulla ei ollut mukana. Nappasin kuitenkin muutamia kuvia kännykälläni, pahoittelen jo valmiiksi vähän huonoa laatua näissä. Liike oli minusta kuitenkin niin ihana ja mainitsemisen arvoinen, että päätin siitä vinkata täällä bloginkin puolella.


Liike on tosiaan aika iso ja pidin kovasti siitä miten siellä oli järjestetty tavarat. Siellä oli eri "osastoja" ja kaikki oli laitettu niin kauniisti esille. Minulle on asiakkaana kyllä aika tärkeää se miten liikkeessä on tuotteet esillä, sillä jos ne on juurikin näin selkeästi ja vähän eri kategorioiden mukaan lajiteltu, on tuotteita helpompi katsella. Pidin myös siitä, että vaikka tavaraa oli paljon, oli liikkeessä hyvin tilaa kulkea ja jokainen oma esillepano pääsi hyvin oikeuksiinsa. Olisin kyllä viihtynyt tuolla pidempäänkin, mutta valitettavasti tällä kertaa ei aikaa ollut kovinkaan paljon. Täytyy kyllä tehdä uusi visiitti paremmalla ajalla.


Liikkeestä löytyy kyllä vähän kaikkea, siis paljon muutakin kuin vain sisustustuotteita. Upeita tyynynpäällisiä ja ruukkuja oli muutes extra paljon!




Valikoimista löytyi kattavasti tuotteita myös siivoukseen, keittiöön/ruoanlaittoon ja esimerkiksi kauneudenhoitoon.



Lastenkulmaus oli myös aika ihana! Alla kuva mattovalikoimasta, vitsit miten nättejä nämäkin!



Näitä yllä näkyviä saviruukkuja ihailin kovasti. En vaan olisi saanut kuljetettua mitää isompaa nyt tällä kertaa, joten jäivät vielä kauppaan. Alla kuva vielä esillepanosta, jossa mm Merakin kosmetiikkaa ja erilaisia siivoustuotteita. Kuvissa näkyviä tuotteita löytyy tosiaan Zico´sin verkkokaupasta ja monia kivoja mm. täällä uutuudet sivulla.


Zico's liike on ehdottomasti piipahtamisen arvoinen paikka. Tuskin pääset kotiin tyhjin käsin! Vinkkaanpa vielä, että lataamalla KauppaSeinäjoki sovelluksen puhelimeesi, saat sieltä alekoodin Zico's kauppaan. Koodilla sai 10 euron alennuksen yli 50 euron ostoksista ja se on voimassa 19.5.2018 saakka.



Mitäpä sitten tarttui mukaan? Ostin tämän kivan House Doctor merkin korikassin, jota löytyi kahdessa koossa. Tämä on se pienempi versio, isompaa näytti olevan vielä nettikaupassakin. Isompi kassi sopii hyvin vaikka rantakassiksi, tämä pienempi tulee itselle kauppakassiksi ja ajattelin, että tähän olisi kätevä kerätä tyhjät pullot odottamaan kauppaan vientiä.


Lisäksi tuolta löytyi kivat muistamiset opettajille ja ostin nuo pienet Ib Laursen merkkiset lautaset ja niihin kaunis-merkin kuorintasaippuat. Lautasten kanssa samaa kuosia oli myös muutes mukeja tuolla myynnissä. Puinen pieni kulho on Madam Stolz merkin ja kullanvärinen kahvimitta+klipsi on Nordalin.


Koska tyynynpäällisiä minun on aina aika vaikea vastustaa, lähti mukaan tämä kauniin vihreä Svaneforsin samettityynynpäällinen. Tämä oli kertakaikkiaan niin uskomattoman pehmeä, että päädyin tähän ihan sen vuoksi. Tätä löytyi myös muissa väreissä, ainakin vaaleanpunaisena ja harmaana.



IKEA ROTTINKIKALUSTEET

$
0
0
Instaseuraajani tietävätkin, että olen puhunut noista Ikean mastholmen rottinkikalusteista  ja tänä viikonloppuna ajelin Tampereelle niitä hakemaan. Nämä ovat tulossa meillä terassille, mutta koska se ei ole vielä valmis niin toin ne hetkeksi tänne sisätiloihin. Aika kivalta ne näyttävät täälläkin vai mitäs sanotte?


Makuuhuoneessa oli sopiva tila tälle yhdelle Mastholmen lepotuolille. Ikean uutuuksista löytyi myös kiva Snidad-rottinkikori sekä suloinen rottinkinen kanelstång-kukkajalka. Nämä sopivat tosi kivasti tänne meidän makkarin sävymaailmaan ja vinkkinä muutes, että kuvan Stockholm kaappia näytti taas olevan saatavilla Ikean nettikaupassa.








Ostin terassille myös tuon Mastholmen rottinkisohvan ja kokeilin sitä mallailla hetkeksi tuohon meidän tv-tilaan. Aika kivasti se sopiikin tuon Stockholm sarjan sohvapöydän kanssa yhteen. Olisin kyllä tämän roudannut autotalliin odottelemaan terassin valmistumista, mutta siellä on sellainen sekasorto, että minun täytyy ensin mennä raivaamaan sinne vähän tilaa näille. Nappasin kuitenkin muutamat kuvat tästä tänne blogiin mikäli joku pohtii laittavansa näitä sisätiloihin. Mielestäni nämä Ikean rottinkikalusteet ja muut uutuustuotteet ovat kyllä tosi kauniita.



Mitä tykkäsitte Ikean rottinkituotteista? Onko jollain kokemuksia kalusteista ulkokäytössä?

KESÄKUOSISUOSIKKEJA

$
0
0
Sain valkata House of Brandonin valikoimista muutamia kesävaatesuosikkejani ja tässäpä niistä nyt pari kuvaa. Postauksen lopussa myös pari kuvaa ihanista kesäisistä tyynyistä, jotka löytyi marimekon valikoimasta. Tiedättekin, että raidoista tykkään kovasti, mutta nyt viime aikoina olen ihastunut myös erilaisiin kukkakuoseihin. Ja tässä ekassa asussa yhdistyykin nämä molemmat eli raitoja ja kukkia!

Valkoiset farkut olivat omassa nuoruudessani tosi in ja samoin farkkuhameet. En ole kumpiakaan sen jälkeen omistanut, mutta nyt olin ehkä valmis taas näille trendeille ja semmoiset pääsivät kokeiluun. Muistan kyllä, että eihän ne valkoisena kauaa pysyneet, mutta tosi kivathan ne kyllä muuten oli. Kuvan raitapaita oli ennättänyt jo loppua, mutta valikoimissa on monia muita kivoja off shoulder-mallisia paitoja.

Toisessa asussa löytyykin tämä valkoinen farkkuhame, joka sekin pahus vie oli jo loppunut mutta vastaavaa oli kyllä farkunsinisenä vielä saatavilla.

 paita Vila // housut Vero Moda // nahkasandaalit Pieces


 paita Jacqueline de Young // hame Noisy May // kengät Pieces


Farkkutakit ovat olleet pinnalla jo pari kesää, mutta tänä vuonna niitä nähdään hauskoissa pastellisävyissä sekä  mm. rimpsuilla höystettyinä. Tässä alla olevan kuvan takissa on kiva vähän leveämpi suora malli sekä olkapäillä nätit frillat.

// takki Vero Moda //


Vinkkaan myös, että perjantaihin saakka on menossa arvonta instagram tililläni, palkintona siellä on lahjakortit House of Brandon kauppaan sinulle ja kaverillesi. Käykäähän osallistumassa!


Ja sitten tämä kesäkuosisuosikkini sisustuspuolelta, sehän on marimekon kaunis Mynsteri. En ollut tätä jotenkin noteerannut tuotekuvista ollenkaan, mutta näin tämän livenä marimuksussa ja kuosi olikin kauniimpi mitä odotin. Tämä sopii kivasti noiden rottinkikalusteiden kanssa sitten terassille ja menee myös meidän olkkarissakin hyvin. Tätä kuosia löytyy muistakin tuotteista, jos minulla olisi kesämökki niin haluaisin sinne kyllä tästä kuviosta muutaman astian. Marimuksussa on muutes to-su ilmaiset postit kaikkiin tilauksiin ja loppuviikosta on tulossa uttaa kuormaakin, toivottavasti näitä tyynyliinojakin olisi siinä vielä lisää!


*sis mainoslinkkejä
** House of Brandon tuotteet saatu

10 V TYTÖN HUONE

$
0
0
Meillä asuu tyttö, joka ei ole enää pieni, mutta ei vielä isokaan. Eikä varmaan aina oikein itsekään tiedä kumpaan kategoriaan kuuluisi. Jos minulta kysytään, niin pienihän hän on edelleen. Toisaalta kuluvan vuoden aikana on tapahtunut hirveästi muutoksia, on tullut omia menoja ja juttuja kavereiden kanssa eikä sitä enää vaan hengaillakaan kotona äidin ja iskän kanssa. Idoleina näyttäisi olevan tubettajat ja muutenkin puhelin on se maailman tärkein kapistus.

Leluista Eevi tykkää kuitenkin edelleen, tai no lähinnä siis Littles Pet Shopeista. Kaikki askartelujutut on in, glitterit ja muut tilpehöörit. Ja slime, voi slime. Sitä on joka paikassa, kirjaimellisestikin siis matoissa ja tyynyissä, onneksi sentään vain Eevin huoneessa. Onneksi ei tullut aikanaan hankittua kovin kallista mattoa tähän tilaan.

En enää blogissani jaa juurikaan mitään kovin henkilökohtaista enkä lapsistani mitään sen syvällisempää. Sanottakoon kuitenkin, että kuluvana vuotena on äitinä oleminen ollut ehkä haastavinta koskaan. Pikkulapsivuosien uhmat tuntuvat ihan piece of cakelta, tai ehkä sitä on aika kullannut muistot. Joskus sitä kyllä toivoisi, että aina tietäisi mitä pitäisi sanoa tai tehdä, esiteinin kanssa kun joskus tuntuu, että väärin menee teki mitä vaan.

Noh, eiköhän tämä tästä joskus taas tasoitu, tai no kolmen vuoden päästä tulee sitten Aatu perässä. Ehkä olen silloin jo viisaampi :)

Mutta nyt hypätään kurkkaamaan miltä näyttää 10 vuotiaan tytön huoneessa. Siivosin huoneen tänään ja pääsin ottaa samalla muutamia kuvia tännekin. Meidän pitäisi tehdä Eevin kanssa kunnon leluinventaario tässä kesällä ja varata kirppispöytää, tosiaan kun ne Petsit on enää ainoat millä leikitään niin muista voitaisiin varmaan jo luopua.


Minimalistinen ei ole kyllä sana mikä tätä huonetta kuvaisi millään lailla. Eevin lempikauppa on Tiger ja sieltä hän aina ostelee kaiken maailman pikkusälää. Harvoin pöytä on edes siinä kunnossa, että siinä mahtuisi läksyjä tekemään ja ne Eevi tekeekin yleensä ruokapäydässä tai lattialla. Pölyjen pyyhkimisen kannalta hylly on katastrofi, mutta josko me saataisiin sitä vähän karsittua kesän aikana.



String systemin työpiste oli vanhassa kodissa minun käytössäni ja tänne uuteen sen laitoimme tuohon Eevin huoneeseen ja ostimme viereen vielä yhden lisäosan eli tuon laatikoston. Työtaso alkaa olla kyllä aikalailla kärsinyt, olenkin miettinyt jos joskus siihen ostaisi sellaisen saarnen värisen uuden tilalle. Vielä sitä ei kuitenkaan kannata hankkia, mutta ehkä sitten yläasteelle.


Meikkijuttuja meillä ei vielä ole, mutta hajuvesiä Eevi tykkää käyttää aina silloin tällöin. Ja huulirasvoja on joka paikka täynnä, silti ei kuitenkaan koskaan muka löydä niitä kun tarvitsee. Kuvan peili on Ikeasta ja se on kiva kun siihen saa ripustettua myös esim koruja.



Sain tällä viikolla blogin kautta kivan lähetyksen Dressy.fi kaupasta. Paketissa oli näitä ihania Miss Etoile merkin tuotteita ja Eevi niistä heti nappasikin muutaman omaan huoneeseensa. Tässä kuvassa on näitä posliinikuppeja ja postauksen loppupuolella näkyy yksi peltirasia sekä muutama muovinen säilytysrasia. Nämä ovatkin nyt megahyvässä tarjouksessa Dressy.fi kaupassa, kaikki merkin tuotteet ovat nimittäin -60% alessa! Kurkkaa koko valikoima täältä.



Laukkuja Eevi nykyään enää harvemmin käyttää, mutta repuista tykkää sitäkin enemmän. Samettireppu on h&m:lta ja lila pupureppu Glitteristä (toinen Eevin lempikaupoista!).


Huoneen siivous on kyllä joskus melko haastavaa, sillä näitä Petsien kommuuneja on vähän jokapuolella. Ja niitä EI SAA siirtää tai rikkoa.





Ikean  Ivar kaappi on ollut hyvä hankinta. Käsittelin sen silloin aikanaan vaalealla puuvahalla ja tuunasin kolmionmuotoisilla tarroilla. Suunnitelmissa on maalata kaappi joskus, mutta vielä saa olla nyt puunvärisenä, se kun on mielestäni tosi nätti. Kaappi kätkee sisäänsä paljon kirjoja ja leluja eikä tosiaan ollut kyllä hinnalla pilattu.


Tässä vielä muutama kuva noista mainitsemistani Miss Etoile purkeista. Eevi laittoikin näihin heti Petsejä sekä Shopkinsejaan.



Dressyn paketissa oli vielä tämä kiva mustavalkoinen mekko ja nappasin siitä päivällä myös muutaman kuvan. Sain myös alekoodin teille jaettavaksi eli jos tykästyitte Dressy.fi valikoimaan niin saatte -20% alennuksen koodilla SLIIK ja koodi on voimassa 27.5.2018. Koodilla saa alen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Kuvassa näkyvä laukku on tämä marimekon musta Vieno nahkalaukku ja kengät Vagabondin vanhempaa mallistoa.

*dressy.fi tuotteet saatu

RUSETTIKENGÄT

$
0
0
Instassa eilen kuvailinkin vähän Nahkapaikan uutuuksia kun kävin siellä pyörähtämässä. Se on kyllä kauppa, johon ei saisi edes mennä, sillä aina sieltä löytyy jotain ihanaa. Kannattaa ehdottomasti käväistä ko. liikkeessä jos vierailette esim Tuurin kyläkaupassa, se on siinä ihan vieressä.

No joo tosiaan sieltä bongasin nämä kauniit Tamariksen rusettisandaalit ja hetken pähkäilin näiden roosan väristen ja tummansinisten välillä. Ovat muuten mielettömän hyvät ja pehmeät jalkaan, suosittelen ehdottomasti. Näm maksoivat 29,90 e ja minulla on koko 38, mikä on normaali kengänkokoni. Nahkapaikka on ainakin ennen myös postittanut tuotteita, vaikkei heillä mitään nettikauppaa olekaan. Ainakin aikaisemmin liikkeeseen soittamalla on voinut myös ostaa kenkiä yms.

 paita Vila // shortsit Levi´s nämä, tummansinenä nämä // sandaalit Tamaris


Tässäpä yksi hellepäivän asu, päälle pääsi Vilan off shoulder paita sekä Leviksen farkkushortsit. Shortsit ja paljon muuta on nyt muutes Booztilla -20% alessa, suorat linkit löytyy tuolta ylempää. Lisäksi siellä on paljon tämän kauden tuotteita -40% alessa, aletuotteet löytyvät täältä.

Olimme Aatun kanssa tänään pyörimässä Tuurissa Miljoona kirppiksellä ja jotain pientä sieltäkin löytyi. Väkeä oli paljon ja myyjiä oli myös paljon, kannattaa piipahtaa sielläkin! Kirppis on myös huomenna sunnuntaina klo 10-16.




Mitäs tykkäsitte tästä kesäisestä asusta?

*sis mainoslinkkejä

OMAKOTITALON VALAISTUS JA KOKEMUKSIA LED PANEELEISTA

$
0
0
 Postaus toteutettu yhteistyössä Winledin kanssa

Kodin valaistus oli asia, joka ainakin meille aiheitti harmaita hiuksia raksa-aikana. Nykyään valaistuksessa on niin paljon mahdollisuuksia ja hyvin tehty valaistussuunnitelma palkitsee kyllä jälkikäteen ja tuo parhaat puolet kodin tiloista esiin. Enää ei riitä, että laitetaan yksi valaisinpistoke keskelle huonetta ja that´s it. Tai toki niin voi tehdä, mutta suosittelen ehdottomasti panostamaan kunnolla valaistukseen, sillä sen avulla saa kodista niin paljon kauniimman ja viihtyisämmän.

Valaistus oli meille sellainen asia, josta meillä ei juurikaan ollut tietoa tai kokemusta. Niinpä meille oli itsestään selvää, että teetämme valaistussuunnitelman ammattilaisella. Nykyään monien suunnitelmien mukana saa mahtavat 3D kuvatkin ja olihan se kiva päästä kurkkaamaan omaan kotiin jo ennen kuin koko taloakaan oli pystyssä. Päädyimme valaistussuunnitelmassa Winled yritykseen ja täällä olenkin kirjoitellut jo vähän meidän valaistuksesta ja jakanut noita saamiani 3D kuvia.


3000k vai 4000k valaistus

Tosiaan, valaistus on niin paljon uutakin kuin se yksi pistoke keskellä huonetta. On epäsuoraa valoa, on led paneeleja ja valonauhoja, kelvin asteita ja vaikka mitä päätettävää. Lisäksi pitäisi myös osata laskea kuinka paljon valoa tarvitaan yhteen tilaan, osata hahmottaa millä laajuudella tietty valaisin valaisee aluetta ja tietää millaiset valot kannattaa laittaa. Meillä ei ollut näistä oikein mitään hajua ja niinpä olikin helpotus jättää koko homma ammattilaisten käsiin. Epäsuoraan valoon kannattaa kyllä panostaa myös, nykyään on siihenkin vaikka minkälaisia vaihtoehtoja olemassa. Meillä on epäsuoraa valoa toteutettu led-nauhojen avulla. Epäsuoraa valoa voi tehdä kauniisti myös erilaisilla spottivaloilla, jotka kohdistetaan seinään tai kattoon päin.

Homma lähti käyntiin niin, että toimitin Winledille meidän talomme mittakuvat ja vähän tietoa siitä, minkä tyylinen kodistamme olisi tulossa. Näin tulevat 3D kuvat olisvat mahdollisimman realistisia ja osaisimme niistä jo vähän hahmottaa miltä valaistus valmiissa kodissa näyttäisi. Jonkin tovin kuluttua sain ensimmäisen suunnitelman materiaalipankkiin kuvien kera ja saimme esittää siihen vielä muutostoiveita. Kun toiveet oli esitetty, saimme uudet kuvat ja kävimme vielä puhelimitse lävitse koko suunnitelman. Suunnitelmaa sai kyllä hioa niin monta kertaa kuin halusi ja 3D kuvista oli kyllä apua kun yritin päättää mihin korkeudelle laittaisin keittiön seinävalaisimet ja kuinka sijoittaisin ne hyllyn kanssa.

Kun suunnitelma oli valmis ja lukkoon lyöty, saimme valaisimet ja tarvikkeet postitse ja mukana tuli hyvät ohjeistukset ja listat mikä valaisin menee mihinkin. Lisäksi suunnitelmaan kuului dwg muodossa oleva valaisinpistekuva, jonka sai suoraan sellaisenaan liittää sähkösuunnitelmaamme.


Aluksi tuntui, että valoja oli ihan hirveästi joka paikassa. Me kun olimme tottuneet vanhassa kodissa juuri siihen yhteen valaisimeen per huone. Ensimmäinen päätös mikä piti tehdä oli valon lämpötilan valinta. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla 3000K ja 4000K. Tästä asiasta selailin itse paljon keskusteluja netissä enkä tullut hullua hurskaammaksi. Kaikkien mielestä se oma valinta oli ehdottomasti paras, eikä missään nimessä laittaisi toisenlaista. Eli ne kenellä oli vähän keltaisempi 3000K kannattivat sitä ja valkoisemman 4000K valon omistajat sitten omaansa. Osan mielestä 4000K oli ihan hirveä "sairaalavalo" ja toisten mielestä 3000K taas on kamalan tunkkainen.

Me valitsimme meille valkoisemman 4000K asteella olevat valaisimet ja olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Aluksi oli kyllä totuttelemista, sillä valo oli todellakin valkoisempaa mihin olimme tottuneet. Tunnelman kannalta tuo 4000K voi olla ehkä vähän kylmä, mutta ratkaisimme asian niin, että laitoimme roikkuviin kattovalaisimiin ja muihin irrallisiin valaisimiin lämpöisempää valoa tunnelmaa luomaan tarvittaessa.

En oikein osaa neuvoa tässä asiassa, sillä kyseessä on niin makuasia. Jos pidät tunnelmallisesta fiiliksestä kotona niin se 3000K on varmasti oikea valinta. Jos taas tykkäät kirkkaammasta ja valkoisemmasta valosta, on 4000K ehkä sinun valintasi. Ulkovaloista en muistanutkaan napata kuvaa tänne, mutta ne ovat meillä mustat hydra 12w valaisimet. Niistä näet päivänvalossa kuvan tästä ja tästä instakuvastani ja pimeällä otetun kuvan tästä kuvasta. Noiden valokeilojen suuntaa ja suuruutta voi muutella ja suosittelisin ainakin ulkovaloissa kyllä 4000K asteista valoa sillä valkoinen talokin näyttää ihan valkoiselta kun nuo valaisevat seinää. Lämpöisempi valo taas muuttaa illalla talon väriä kellertävään ja ainakin mielestäni tämä valkoisempi valo on kauniimpi ulkovalaistuksessa.


Epäsuoraa valoa meille tuli tosiaan led-nauhojen muodossa mm. keittiöön ja makuuhuoneeseen. Keittiö näyttää tosi kauniilta illalla pimeässä kun pelkkä lednauha on päällä ja kattoon heijastuva valo tuo kivasti kolmiulotteisuutta yleisilmeeseen. Suosittelen lednauhoja kyllä ehdottomasti. Meillä olisi yksi nauha vielä laittamatta saarekkeen alle, siitä näkyy 3D kuva tuolla yllä linkkaamassani postauksessa.


Keittiössä kannattaa kyllä panostaa kunnolliseen valoon, siellä kun tulee häärättyä paljon myös illalla pimeämpään aikaan. Keittiössä ja eteisessä meillä on katossa Eden 30x30 ledpaneelit, jotka tuovat kauniin tasaista valoa koko tilaan. Pidän itse näistä paneeleista enemmän kuin spottivaloista, sillä tosiaan valaisevat tasaisemmin koko tilaa eivätkä vain yhtä kohtaa alaspäin. Ledpaneelit ovat pitkäikäisiä ja energiatehokkaita, winled lupaakin näille 5 vuoden takuun. Paneeleita voi asentaa usealla tavalla, meillä nuo on laitettu kiinnitysjousilla.


Meidän kodissa lähes kaikki valaisimet ovat himmennettäviä ja suosittelenkin sellaisia kaikille. Todella harvoin olen pitänyt noita kirkkaimmalla asetuksella, sillä se on kyllä tosi kirkas. Himmennys on meillä ainakin ollut ihan must ja tykkään illallakin pitää noita paneeleita aika himmeällä. Oleskelutilan isot paneelit on meillä kytketty dali-väylään, muissa on tavallinen himmennin.


Saarekkeen päälle laitoimme kolme roikkuvaa valaisinta ja näihin valitsimme muista roikkuvista poiketen 4000K valot. Keittiön takaseinällä olevissa seinävaloissa on lämpöisempää valoa ja niitä pidänkin yleensä illalla päällä tunnelman luomiseksi.


Meidän makuuhuoneeseen tuli myös led nauhaa ja se asennettiin tuollaisen valolistan taakse. Listoja oli eri mallisia ja nämä maalataan itse haluamallaan sävyllä. Me maalasimme listat samalla sävyllä kuin makuuhuoneen kaksi seinää eli farrow&ball maalin off black sävyllä. Yksi tällainen lista on vielä laittamatta meidän tv-tilaan.


Kaikissa makuuhuoneissa on yleisvalona Kanna 12w led valot. Ne ovat kaikki himmennettävät, lisäksi makuuhuoneista löytyy pistokkeet kattovalolle. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin kattovalaisimet ovat olleet päällä, nuo ledvalot tuovat niin hyvin kyllä valoa tilaan.


Eteisessä meillä on tuota samaa eden paneelia 30x30 koossa ja sama valaisin jatkuu tilan päässä olevaan oleskelutilaan. Eteisen vieressä olevassa arkieteisessä ja vaatehuoneessa on pienempi Kanna 12w valo ja ne on asennettu niin, että syttyvät liikkeestä.



Olohuoneessa ja ruokailutilassa meillä on isot 60x60 kokoiset eden ledpaneelit. Nämä ovat kyllä tosi upeat ja näyttävät vähän kattoikkunoilta. Suurikokoiset paneelit valaisevat koko tilan hyvin eikä erillisiä valaisimia kyllä tuohon tarvittaisi. Meillä on kuitenkin tunnelmaa tuomaan tuossa myös roikkuva kattovalaisin ja yksi lukulamppu.


Vessasta meillä löytyy sama kanna 12w ja lisäksi Idon valopeili. Yleisvalo on ohjelmoitu tänne niin, että se syttyy automaattisesti kun huoneeseen menee.


Vaatehuoneessa meillä on Spectri 8w valaisimet, jotka tuovat vähän spottimaista valoa. Tämä tila on sen verran kapea, että nuo riittävät kyllä hyvin. Vaatehuoneessa meillä on myös itsestään syttyvät valot, samoin kuin kodinhoitohuoneessa. Ne ovat mielestäni olleet kyllä kätevät käytössä.

Osa valoista on tosiaan vielä asentamatta ja terassille meille on tulossa upotettavia valaisimia jahka saadaan se terassi joskus valmiiksi. Tässäpä kuitenkin vähän vinkkejä ja kokemuksia jo näistä valoista mitä meillä on ollut käytössä. Toivottavasti tästä oli apua mikäli pähkäilet kotisi valaistuksen kanssa!


MARIMEKKO VIENO

$
0
0
Joistain jutuista tulee suosikkeja kertaheitolla ja niin kävi marimekon Vieno laukun kanssa. Olen käyttänyt laukkua nyt ostamisesta asti joka päivä ja ajattelinpa vinkata teillekin tästä kivasta pikkulaukusta. Ja nyt kun tänään siivosin kotona niin kehtaan muutaman kuvan tuosta eteisen lipastostakin napata. Lipaston päällä yleensä on siis käytössä oleva laukkuni, mutta myös järjetön määrä muuta tavaraa. Oi pysyisipä se tällaisena aina!




Lipastomme on muutes Lundian fuuga sarjaa ja jo edelliseen kotiin hankittu. Tämä on ollut kyllä tosi hyvä hankinta ja ihailen kyllä aina lipaston siroa ja kivan modernia ilmettä. No niin, mutta siis takaisin Vienoon. Marimekolla on mallistossa musta nahkainen pussukka nimeltä "tasku" ja se on kyllä tosi ihana, mutta aina olen toivonut, että tulisipa vastaava pitkällä hihnalla. No Vieno on juurikin sellainen, pikkaisen reilumman kokoinen kuin tasku, mutta silti siro. Hihna on kaikenlisäksi irroitettava, joten tämä menee clutchina tai pelkkänä pussukkana myös. Nahka on tässä tosi ihanan pehmeää ja hihna menee kivasti crossbodyksi.

Tämän yleensä nappaan mukaan kauppaan tai muille asioille ja tänne mahtuu hyvin avaimet, pieni lompakko, puhelin sekä aurinkolasit tms. Muuta en juuri mukanani tarvitsekaan. Tämä olisi aivan ihana myös konjakinvärisenä tai sähkönsinisenä.



Minulta iso suositus Vieno laukulle! Tämä näytti välillä olevan loppu marimekoltakin, mutta ainakin tuolta marimuksusta löytyy.

CITYSHOPPARI 2018, NYT MYÖS MOBIILISSA

$
0
0
*Kaupallinen yhteistyö yhdessä CityShopparin kanssa

Onko CityShoppari teille tuttu? Kyseessä on etukortti, jonka hankkimalla saa käyttöönsä erilaisia alennuksia moniin eri yrityksiin. Tänä vuonna mukana on 400 yritystä, 1 000 alennusta ja 2 700 eri kohdetta, joista saa alennusta. Alennusta saat risteilyistä, ravintoloista, liikunnasta, kulttuurista, ostoksista ja jopa leluista tai autohuolloista. Parhaassa tapauksessa säästät kortin hinnan jo ensimmäisestä ostoksesta.



CityShoppari edut saa käyttöönsä joko tilaamalla etukortin  tai vaihtoehtoisesti lataamalla puhelimeen uuden mobiilisovelluksen, joka on näistä myös se edullisempi vaihtoehto. Mobiilisovelluksen lataamisesta löytyy lisää tietoa CityShopparin nettisivuilta. Itse sovellus on ilmainen ja sieltä pääsee katsomaan jo kaikkia etuja. Mikäli haluat käyttää etuja, sinun tulee aktivoida sovellus ja aktivointi maksaa 14,90 euroa.



CityShopparin nettisivuilta pystyy myös kätevästi katselemaan mitä kaikkia etuja kortilla saa. Etuja voi katsoa niin yrityksen nimellä kuin kategorioittain. Mukana on kyllä todella paljon yrityksiä ja monille löytyy useampi etu käytettäväksi. Lisäksi kortilla saa etuja myös yritysten verkkokaupoista. Kortilla ja sovelluksella saa kyllä ihan kivasti alea, itse hyödynsimme juuri -30% alennuksen koko ostoskerrasta Glitterissä ja Spice Icessa sai kaksi tuotetta yhden hinnalla. Kortin hinta tuli siis äkkiä jo takaisin alennusten muodossa.


Sovelluksen aukaistessa tulee näkyviin tällainen valikko. Sovellus näyttää automaattisesti kaikki lähimpänä olevat edut sekä tarvittaessa myös opastaa kartan avulla niihin. Tämä on kätevää kun on liikenteessä vieraammassa kaupungissa, tuosta näkee heti mitkä edut olisivat siinä lähistöllä käytettäviksi. Sovelluksesta voi myös etsiä etuja yrityksen nimellä tai eri kategorioiden avulla kuten nettisivuiltakin.


Kun klikkaat tietyn yrityksen kuvaa, tulee näkyviin tällainen näkymä. Siinä näkyy kerralla kaikki yrityksen tarjoamat edut. Itse olen nyt jo nuo käyttänyt, mutta mikäli etuja ei ole käytetty vielä lukee siinä "käytä etu". Tuota klikkaamalla tulee näkyviin kello, jossa on 5 minuuttia aikaa. Sen ajan puitteissa täytyisi olla kassalla etua käyttämässä ja ajan jälkeen etu poistuu käytöstä. Kannattaa siis klikata tuota vasta siinä kassalla. Toukokuussa julkaistavat KesäExtran edut ja muut vuoden aikana tulevat lisäalennukset päivittyvät kätevästi suoraan sovellukseen ja ovat heti käytettävissäsi.


Itsellä on ollut aikaisemmin myös se perinteinen etukortti, mutta onhan tämä mobiilisovellus paljon kätevämpi. Näin edut ovat aina varmasti mukana ja mielestäni tuo etäisyyden mukaan tuleva näkymä sovelluksessa on tosi hyvä. Glitterissä tosiaan tuolla sai tosi hyvän alen, -30% alennuksen yhdestä ostoskerrasta. Lisäksi moniin ravintoloihin on kaksi yhden hinnalla- kampanjoita ja niissä voi myös säästää kyllä tosi paljon rahaa.

Jos kiinnostuit CityShoppari etusovelluksesta, kurkkaahan täältä lisää informaatiota!

*sis mainoslinkkejä

KOTI ILTA-AURINGOSSA

$
0
0
Blogi on päivittynyt viime aikoina vähän verkkaisesti, pahoittelut siitä. Huomaan, että heti kun päivätöissä on hektisempää, heijastuu se kyllä illan puuhiin aikalailla eikä oikein virtaa tahdo olla enää tänne blogin puolelle. Kesällä tuntuu muutenkin olevan niin paljon menoja, harrastuksia ja kaikenmoista ohjelmaa, että välillä on ihan sekaisin jo siitä missä pitäisi milloinkin olla ja mihin aikaan.

Itsellä tahtoo nyt tökkiä tämä kirjoituspuoli. Nyt kun on valoisaa illallakin niin kuvia saa kyllä otettua vielä töidenkin jälkeen, mutta joskus tuntuu, ettei päästä tule vaan yhtään järkevää lausetta enää esiin. Niinpä kuvatkin ovat jääneet laittamatta kun en ole keksinyt kahta lausetta enempää tekstiä. Välillä sitä pohtii, että pitäisi olla jotain "oikeaa asiaa" mistä kirjoittaa eikä muutaman kuvan takia viitsi sitten tehdä postausta ollenkaan. Itse kuitenkin tykkään lukea muiden blogeistä niitä lyhyitä fiilispostauksiakin, joten ehkä sitä on vaan itselleen välillä liiankin kriittinen.


Tykkään jotenkin tosi paljon ilta-auringosta. Siinä on sellainen ihan erilainen, pehmeä fiilis. Kotonakin tuntuu, että huoneet näyttävät ilta-auringossa aivan erilaisilta kuin mitä esimerkiksi aamulla. Maalisävyt muuttavat myös kauniisti muotoaan valon mukaan ja illalla tuo meidän olohuoneen vaaleanharmaa farrow&ball cornforth white sävy näyttää lähes beigeltä. Joskus mietin, että olisihan se beigekin seinä ollut tuohon nätti. Kannattaakin maalisävyjä miettiessä tutkia malleja eri aikaan päivästä, valon värillä on kyllä suuri vaikutus. Meidän makuuhuoneen off black seinätkin näyttävät jossain kuvissa tummansiniltä kun aurinko paistaa niihin suoraan, mutta useinmiten muuten sitten taas lähes mustilta.

Telkkaritilassa olevat farrow&ball elephant's breath sävy näyttää ehkä eniten eriväriseltä riippuen valosta. Hauskaa, että kaksi vierekkäin olevaa seinääkin näyttävät keskenään erilaisilta, vaikka ovat maalattu samalla sävyllä. Toiseen kun valo tulee suoraan edestä ja toiseen sivulta. Toinen näyttää siis aina tummemmalta kuin toinen, mutta se on kyllä oikeastaan vain hauska efekti.




Varjot luovat myös kivasti tunnelmaa kotiin ja joskus onkin hauska katsella millaisia varjoja mistäkin esineistä syntyy. Pitäisi ehkä useammin kuvata kotiakin ilta-auringossa, monesti kun yleensä  kuvaan päivällä niin, että värit toistuvat kamerassa luonnollisesti. Henkilökuvauksessa taas illan kultainen valo on minusta ihaninta ja tuo kuviinkin sellaisen oman kauniin fiiliksen.



Voitteko muutes uskoa, että tämä poika tässä lopetti eskarin ja täyttää ihan kohta 7 vuotta! Ihan hullua miten tämä aika juoksee ja itsestä tuntuu, että eskarivuonna Aatu on kasvanut jotenkin silmissä ja venähtänyt pituuttakin valtavasti. Viikonloppuna juhlitaankin meillä sitten 7-vuotiasta tulevaa koululaista. Juhlien suhteen kaikki on vielä miettimättä ja aika varmoilla resepteillä varmaan mennään, mutta eiköhän tässä saada vielä kivat kemut pystyy vaikkei varmaan mitään vuoden leipuripalkintoa meikäläiselle tulekaan.

Mukavaa viikon jatkoa teille ja toivotaan nyt edes vähän lämpöisempää säätä. Olin eilen Eevin pesispelissä kirjurina pukeutuneena softshell takkiin+toppatakkiin+pipoon+hanskoihin ja vielä villahuiviin ja silti olin ihan jäässä. Perus kesä näköjään.

PYÖREÄ OLKILAUKKU JA MARIMEKON RUTILLI HUSINA RAITATUNIKA

$
0
0


Kuinka moni yllättyi, että asukuvissa on taas raitaa? En vaan voi mitään sille, että isken silmäni aina kaikkiin raidallisiin vaatteisiin. Ja marimekollahan niitä tuntuu tulevan joka mallistoon toinen toistaan ihanampia! Nyt onkin jo jonkin verran syksyn 2018 mallistoa tullut myyntiin marimekoltakin ja sieltä on myös tämä rutilli husina mustavalkoinen tunika. Materiaali on kivan paksua trikoota ja malli on väljä, muttei mikään teltta kuitenkaan. Tykkään tämän pituudesta, tämä kun ei ole niin pitkä kuin tunikat yleensä. Mielestäni toimii kuitenkin kivasti niin leggareiden kuin farkkujenkin kanssa.


Olen himoinnut koko kevään pyöreää olkilaukkua. Iskin silmäni Lindexin omaan jo pitkän aikaa sitten, mutta siinä oli toimitus vasta nyt kesällä. Ja tätä kyttäsin heidän nettikaupassaan, mutta aina saapumisaika siirtyi. Liikkeistä nämä olivat huvenneet kuulemma vauhdilla, mutta onnistuin vielä itselleni yhden nappaamaan. Ja tottahan juuri silloin nämä pärähtivät myös nettiin myyntiin, niitä löytyy nyt siis myös täältä*.



Olenkin täällä kehunut aikaisemminkin näitä marimekon marka tennareita ja edelleen olen näihin kovin ihastunut. Ovat hyvät jalkaan ja eivät niin hiostavatkaan kesällä, koska ovat kangasta. Nyt on tullut muutamia uusia värejäkin mallistoon. Itselläni on normaalisti koko 38 kengistä, mutta näistä minun piti ottaa 39 kokoa, sillä ovat vähän kapeaa mitoitusta kärjestä.






Olen jo kuvista nähnyt, että marimekon syksyn mallisto näyttää aika ihanalta! Siellä on paljon ruskeaa ja murrettuja sävyjä ja tulossa on mm. tosi kivoja isoja neliönmuotoisia raheja eri kuoseissa. Tämä ruskea pikkuinen maljakko onkin jo syksyn uutuuksia, vastaava oli keväällä myynnissä vaaleansinisenä. Mielestäni tämä on jotenkin tosi symppis!

Piipahtaessani marimuksussa pikaisesti huomasin, että siellä oli alkanut jo lastenvaatteissa ale ja paljon tuotteita olikin -30% ja -40% alessa. Hinnat näyttivät olevan netissäkin samat, käykäähän kurkkaamassa!

*sis mainoslinkin
**marimekon tuotteista saatu alennusta

HOLEBROOK SWEDEN : IHANA MERKKI!

$
0
0
 Ajattelin vinkata teille yhdestä kivasta merkistä, jonka vaatteista itse tykkään kovasti. Kyseessä on nimittäin ruotsalainen Holebrook of Sweden. Vähän huonosti löysin suomalaisista verkkokaupoista heidän tuotteitaan, monet liikkeet myyvät kuitenkin ilmeisesti kivijalkakaupassaan näitä. Aukian nettikaupassa kuitenkin on jotain ja merkiltä löytyy omakin nettikauppa, joka toimittaa Suomeen. Tuurissa paitabaari nimisessä liikeessä on näitä kanssa aika hyvä valikoima, liike on siinä Nahkapaikan kanssa samassa rakennuksessa.

Merkin vaatteet ovat sellaisia aika mukavia perusvaatteita. Heillä on paljon hieman seilorihenkisiä vaatteita, raitoja ja hurjasti ihania neuleita. Minulla on muutamia merkin vaatteita itsellä ja otin niistä nyt tähän postaukseen parit kuvat. Mitoitus on aika kokoaan vastaava, itselläni on XS ja S koossa nämä.




Ensimmäisenä tämä kiva Daniela poncho tummansinisenä. Tämä on kyllä tosi ihana päällä, malli on hauskan leveä ja materiaali on puuvillaa. Tämä istuu tosi nätisti ja näyttää kivalta farkkujen kanssa.




Toisena tämä valkoinen Jennifer crew neule, jonka juju on noissa selkäpuolella olevissa napeissa. Materiaali on paksuhkoa puuvillaa ja värin sekä mallinsa puolesta menee kyllä monen alaosan kanssa. Tätä löytyy myös raidallisena, aika nätti sekin.




Viimeisissä kuvissa näkyy trikoinen malva top sekä aivan ihana trikoinen elsa maxi skirt. Molemmat ovat tummansinisiä ja hameen malli on kyllä tosi kiva, siinä on sivulla taskut ja materiaali on sellaista tosi joustavaa.



Merkin nettikauppaa selaillessa ainakin itsestä tuntuu, että voisi ottaa omaan kaappiin lähes jokaisen vaatteen. Yksi suosikeistani on tämä Rafaela paita, oi hitsit miten ihanan näköinen. Noh, joskohan heillä tulisi hyvät alennusmyynnit niin ehkä raaskisin vielä jonkun vaatteen hankkia.

Onko Holebrook of seden teille tuttu merkki?
Viewing all 1210 articles
Browse latest View live