Quantcast
Channel: sliik
Viewing all 1210 articles
Browse latest View live

9 X RAITAPAITA

$
0
0
Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset teille sinne lukijoillenikin! Tällä kertaa blogissa asu, joka värinsä puolesta olisi ollut oikein passeli ystävänpäivän viettoon, mutta sopii tietysti mihin tahansa muuhunkin. Itse olen aina ollut suuri raitafani ja useimmat paitani ovatkin raidallisia. En tiedä mikä raidoissa viehättää, mutta niin vaan aina ensimmäisenä bongaan  kaupasta kaikki raidalliset tuotteet.


Yhtä varmasti kuin joka vuosi tulee kevät, tulee kauppoihin myös raidat. Ne ovatkin muodissa vuodesta toiseen eikä raidoilla oikein voi mennä pieleen. Yleensä itselläni on sinivalkoista päällä, mutta tällä kertaa päälle valikoitui tämä mariannekarkin värinen kaunokainen.

Tänä vuonna nähdään raidoissa myös lisänä isoja puhvihihoja, frilloja ja muita jujuja. Postauksen lopussa löytyykin 9 poimintaani raitapaitojen maailmasta.

Ps. Käykäähän kurkkaamassa instassa meneillään oleva ystävänpäiväarvonta, jossa voi voittaa marimekon mukit itselleen ja ystävälleen!



 paita // neule // paita

*Linkit mainoslinkkejä

ÄLÄ KADOTA ITSEÄSI

$
0
0
Olen tässä tehnyt empiiristä tutkimusta siitä, mitä minun mielestäni täydellinen aamu vaatii. En kaipaa mitään luksusta, en hotellitason aamupaloja tai muutenkaan mitään niin ihmeellistä. Tarvitsen vain aikaa itselleni....ja kahvia!


Tämähän olisi helposti järjestettävissä vaikka joka aamu jos en olisi näin pirun aamu-uninen. Koska rakastan myös nukkumista johtaa se siihen, että arkiaamuina on yleensä kii-re. Kiire onkin se minkä ensimmäisenä yhdistän aamuun ja se saa jo ajatuksena stressitasoni nousemaan. Arkiaamut eivät siis varsinaisesti kuulu suosikkeihin muuta kuin silloin kun tiedän, että edessä on arkivapaa. Vaikka ne viikonlopun koko perheen yhteiset kiireettömät aamut ovatkin omalla tavallaan ihania, itsekkäästi arvostan vielä enemmän aamuja, jolloin saan olla ihan yksin. Ja näitähän on silloin kun arkena Eevi menee kouluun, Aatu eskariin ja minulla on töistä vapaapäivä.

Jotenkin sitä ehkä tässä ruuhkavuosien keskellä välillä unohtaa itsensä. Tai aika useinkin laittaa kaikkien muiden tarpeet omien edelle. Yksinolo on harvinaista herkkua ja silloin sitä taas muista parhaiten millainen minä itse olen. Kaipaan toki kovasti ystävienkin seuraa ja poden huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi heitäkään nähdä tarpeeksi usein. Kahdenkeskistä aikaa pitäisi löytää myös puolison kanssa, sekin on todella tärkeää. Kaipaan kuitenkin välillä eniten minua itseäni, sillä joskus tuntuu, että kadotan minut tässä elämän pyörteissä. Aina silloin tällöin onkin hyvä sanoa itselleen "Hei minä, mitä sinulle kuuluu?"


Itsensä unohtaminen tapahtuu aika varkain. Kun ensimmäinen lapsi syntyy sitä ajattelee, ettei tässä mikään muutu. Tottakai näen ystäviäni edelleen, käyn illanvietoissa ja pidän huolta itsestäni. En anna äitiyden määrittää minua vaan yhdistän sen sujuvasti kaikkeen muuhun. Niinhän sitä luulisi. Mutta kun vuodet vierivät, lapsia tulee lisää, palaat töihin, lapset aloittavat harrastukset ja työmäärä kasvaa, ensimmäisenä yleensä luopuu omista menoistaan. Monesti sitä on niin väsynyt, ettei edes jaksa mitään muuta. Meidät on jotenkin sisäänrakennettu laittamaan muiden tarpeet edelle ja omia tarpeita mietitään sitten jos jää aikaa ja voimavaroja. Joten itsestä huolehtiminen ei siis toteudu automaattisesti (ainakaan minulla), se pitää järjestää ja siitä täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni. Joskus sitä ei edes muista mitä on hiljaisuus, sillä talo on aina täynnä elämää. Elämä on hyvä ja ihana asia, mutta kyllä se hiljaisuuskin on joskus musiikkia korville.

Näinä arkivapaa-aamuina nautin ensin suunnattomasti siitä, että kotona on ihan hiljaista. Makustelen sitä ja keitän kahvia. Kahvi kuuluu erottamattoma osana jokaiseen aamuuni ja näin vapaapäivänä kuppeja menee yksi jos toinenkin. Minulla on nyt ollut käytössä tuo blogin kautta saatu Nespresso Creatista kahvikone ja voi miten rakastunut olenkaan siihen! Kone tekee täydellisen maitovaahdon ja masiinasta voi valita eri ohjelmilla millaisen kahvin haluaa. Käytämme konetta myös lasten kaakaon tekoon, siihenkin se on kätevä. Tällä voi tehdä myös upeaa kahvitaidetta, en ole vielä onnistunut mestariteoksia luomaan, mutta harjoittelu on käynnissä!


Olen päättänyt näinä aamuina, että pyhitän yhden tunnin minulle itselleni. Vaikka päivälle olisi kuinka paljon suunnitelmia ja tekemistä, otan sen tunnin minulle. Kotona on joskus vaikea "olla tekemättä mitään" jos tietää, että tuossa se urakka odottaa silmien alla. Hiljaisuuden lisäksi rakastan myös musiikkia ja nautin siitä eniten kun olen yksin. Joten aamuun kuuluu myös spotify-suosikkien kuuntelua, ääneen laulamista mukana ja joskus oikein hyvän fiiliksen iskiessä saatan jorata täällä itsekseni (ja lopuksi paniikissa katson ikkunasta, että näkiköhän kukaan). Nämä aamut antavat kyllä niin paljon voimaa ja etenkin nyt kevään lähestyessä ja valon lisääntyessä tulee aamuisin monesti fiilis "mähän voin tehdä ihan mitä vaan!".


Lapsien jälkeen elämää varjostaa monesti menettämisen pelko. Voin sanoa, että se on itsellä pahin pelko mitä minulla on. Se, että menetän jonkun minulle todella läheisen ihmisen. Menettämistä ajattelen siis fyysisenä menettämisenä, mutta sehän voi olla muunkinlaista erkaantumista. En halua menettää itseänikään kokonaan kenellekään muulle. En edes lapsilleni, vaikka heitä rakastankin eniten maailmassa. Ja joskus sitä huomaa, että olen menettämässä sitä kuka minä oikeasti olen.

Mietin monesti näinä aamuina, että olenko minä oikeasti tällainen mikä minusta on tullut? Stressaan asioista, suoritan, murehdin, väsyn ja tiuskin. Olin mielestäni ennen hauska ja rento tyyppi ja tietyssä ympäristössä olen varmasti sitä edelleen. Mihin minä olen kadonnut?


Itsestään tulisi pitää hyvää huolta. Helpommin sanottu kuin tehty. Joskus en edes huomaa kuinka laiminlyön itseäni. Nyt talo on täällä hiljainen ja vietän aikaa itseni kanssa. Tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta en välitä niistä. Olen juonut muutaman kupin kahvia ja sain inspiraation kirjoittamiseen, joten tässä sitä ollaan. Nautin kirjoittamisesta ihan hirveästi ja sekin onnistuu parhaiten silloin kun olen yksin. Blogin päivittäminen ajoittuu itsellä monesti iltaan ja silloin en kyllä ehkä saa aikaiseksi mitään mahtavaa tekstiä, mutta kun aika on rajallinen, on joskus puutteet vain hyväksyttävä. Nautin bloggaamisesta, valokuvaamisesta ja siitä mitä tämä harrastus on minulle tuonut. Blogista en onneksi stressaa enkä vaadi itseltäni sen suhteen liikoja, sillä teen tätä silloin kun siltä tuntuu eikä mitään postauspakkoakaan ole. Näin on hyvä ja aion pitääkin blogin rentouttavana paikkana vailla mitään suorituspaineita. Tämän postauksen piti olla vähän erilainen mitä tästä lopulta tuli, sillä pohdintani vei minut vähän syvällisemmille urille. Näin käykin monesti, jutusta tuleekin jotain muuta kuin olin ajatellut, mutta se on ehkä vain hyvä asia.

Olenko muutes muistanutkaan teille hetkeen sanoa, kuinka kivalta tutuu kun käytte lukemassa ja kommentoimassa täällä. Arvostan sitä kyllä todella paljon ja se antaa aina lisää buustia jatkaa tätä hommaa. Kiitos siis teille ja muistakaahan tekin pitää huolta itsestänne älkääkä kadottako sitä teille tärkeää henkilöä, teitä itseänne.

*kahvikone saatu blogin kautta

KEVÄÄN SISUSTUSUUTUUDET -20% ALELLA

$
0
0
Olen jotenkin tosi fiiliksissä tämän kevään sisustustrendeistä. Yleensä en mitään isompia hankintoja tee trendien perusteella vaan suosin enemmän klassisia, ajattomia valintoja. Kuitenkin esimerkiksi tekstiileissä ja piensisustuksessa trendit näkyy kyllä meilläkin ja ne ovatkin helppo keino päivittää kodin sisustusta.

Tämä kevään trendit kuitenkin kolahtavat minuun etenkin sen vuoksi, että pinnalla on paljon pehmeitä sävyjä, puuta ja rottinkia ja sellaista vähän boheemiakin tyyliä. Uudessa kodissamme uudet kalusteet tuntuvat joskus vähän liiankin "uusilta" ja pelkäsin, että kodistamme tulee liian "sisustettu", koska enemmän pidän kuitenkin kerroksellisuudesta ja sellaisesta kodikkaasta tyylistä kuin tarkasti mietityistä "perfect match" -lookista.

Elloksella on menossa sisustuskamppis, jossa saa nyt kaikki huonekalut ja sisustustuotteet -20% alennuksella. Sivuilla on pari kivaa inspiraatiokategoriaa, joista poimin tähän postaukseenkin muutamat kuvat. Tummemman sävyn sisustajalle löytyy vähän industrialmeininkistä ja itämaista lookkia täältä urban living osiosta ja pastellisten sekä maanläheisten sävyjen ystävälle inspiraatiota tarjoaa tämä cozy livin osio.

Kaikki kevään uutuudet löytyy kätevästi täältä ja tuosta linkistä aktivoituu samalla -20% alennuskoodi suoraan ostoskoriin. Koodi on voimassa 26.2.2018 saakka. Lopussa vielä kollaasi omista suosikeistani, tuo kollaasin pieni rottinkipöytä on mielestäni aivan ihana ja sopisi kivasti niin kukkapöydäksi kuin vaikkapa pieneksi sivupöydäksikin sohvan viereen.








*sis mainoslinkkejä

HELPPO JA NOPEA BANAANI-NUTELLA HERKKU

$
0
0
Tämä resepri sopii tosi hyvin testattavaksi silloin kun täytyy saada nopeasti ja helposti jotain hyvää tarjottavaksi. Nutellalla harvoin menee mikään pieleen, joten mikäli tykkäät suklaisista leivonnaisista, tämä on sinun juttusi!

Ohje tuli vastaan jossain instagramin leivontavideossa ja vähän ulkomuistista tätä sitten kokeilin. Jokatapauksessa valmistukseen menee noin 5 minuuttia+paistoaika 15 minuuttia eli helppo ja nopea herkku kyseessä.




Tarvitset tähän n 3 banaania, nutellaa sekä esimerkiksi tuollaisen valmiin croisant-taikinan (tai pakastettu voitaikina, torttutaikina tms). Itse menin valmiilla purkilla, koska sitä ei tarvitse sulatella ja on heti valmis käytettäväksi.
 

Pilko banaanit kolmeen osaan ja levitä takina (itse vähän kaulin tätä purkkitaikinaa vähän leveämmäksi, että pystyn paremmin käärimään rullalle). Leikkaa taikinan yläosaan viiltoja ja levitä nutellaa taikinan alaosaan. Lado kuvanmukaisesti banaanipalat perätysten nutellan päälle.


Aloita käärimään taikinaa rullalle alhaalta päin. Lopuksi kiepsauta rulla ympyränmuotoiseksi. Voitele hieman kananmunalla (jonka itse unohdin, haha!) ja ripottele päälle kaneli-sokerisekoitusta. Paista uunissa 180 asteessa n.15 minuuttia. Tämä purkkitaikina oli aika ohutta niin tuo aika riitti hyvin. Paksumman taikinalevyn kanssa paistoaika voi olla vähän pidempi.


Lopuksi koristele herkku suklaakastikkeella (ks ylin kuva) ja tarjoile lämpöisenä kera vaniljajäätelön.



Meillä on tätä pari kertaa testattu ja lapset ovat myös tykänneet kovasti. Pahoittelen, ettei minun ruokakuvaustaitoni ole mitenkään huippuhyvät enkä kovin nättiä lopputulosta saanut tälle(kään) leivonnaiselle, mutta maku oli kyllä hyvä!

Ps. Tänään on muutes viimeinen päivä aikaa hyödyntää elloksen -25% alennus sisustustuotteisiin ja huonekaluihin. Ale aktivoituu suoraan tästä ja omat suosikkini voit kurkata täältä.

Pps. Iittalan verkkokaupasta saa myiittala jäsenet -30% alennuksen yhdestä tuotteesta. Ale voimassa vielä 28.2.2018 saakka ja koodi löytyy täältä.

*sis mainoslinkin

IKEA STOCKHOLM KAAPPI LÖYTYI VIHDOINKIN!

$
0
0
 Voi ette voi uskoa kuinka iloiseksi voikaan ihminen yhdestä kaapista tulla! Ja täytyy tässä nyt samalla sanoa, että elämäni prioriteeteissa yksi kaappi tai sen puute ei mitenkään korkealle sijoitu, mutta jos ajatellaan pelkästään sisustushömpän kannalta niin tämä on ollut se suurin murhe. Joskus tuntuu vähän hassulta hehkuttaa tai innostua jostain sisustusjutusta ja kirjoittaa siitä täällä kun mietin, että antaako se minusta sellaisen kuvan, että maailmani pyörii vain maljakoiden ja koristetyynyjen ympärillä. Sitten taas toisaalta luotan (ja toivon), että lukijatkin ymmärtävät blogin olevan vain yksi pieni osa-alue omasta elämästäni ja ne asiat, mistä oikeasti olen kiitollinen ja iloinen, eivät liity materiaan tai blogissa näkyviin juttuihin juuri ollenkaan.

Joten niinpä nyt kuitenkin hehkutan tätä kaappia, jonka osalta toivoni oli jo menetetty, mutta kuitenkin niin vaan tuossa makuuhuoneessa se nyt nököttää!


Kyseessähän on siis tämä Ikean viime vuoden Stockholm kaappi. Kaappi tuli muistaakseni myyntiin viime keväänä ja meillä oli raksa vielä vähän vaiheessa, joten ajattelin, että ehdin kaapin hankkia hyvin sitten kun saadaan muutettua. Joo en saanut, eikä saanut moni muukaan. Tämä kaappi myytiin loppuun lähes samatien ja moni jäi nuolemaan näppejään. Ikealta on tullut ristiriitaista tietoa kaapin kohtalosta, monille lupailtiin sen tulevan myyntiin taas muutaman kuukauden päästä ja tästä on nyt kulunut lähes vuosi. Ilmeisesti jotain tuotanto-ongelmiakin oli, mutta jotenkin kummasti tätä kuitenkin Ruotsin Ikeassa myytiin, mutta ei Suomen. Nyt taas juuri jollekin oli sanottu, että valmistus on kokonaan lopetettu ja toiselle taas sanottiin, että tulee vielä myyntiin. En siis itsekään tiedä mikä tämän kaapin kohtalo oikein on.



Itseä harmitti ihan älyttömästi, etten ostanut tätä silloin heti kun se tuli myyntiin. Tiedättekö kun olette jo päässänne suunnitelleet miten kivasti joku juttu sopisi johonkin ja sitten sitä ei enää saakaan? Ja etenkin kun kyseessä on kohtuuhintainen hankinta eikä mikään monen tonnin juttu, ne kalliit haaveet on jotenkin helppo unohtaa, mutta tällainen mikä olisi ollut mahdollista toteuttaa, on vähän vaikeampaa. En nyt yöuniani menettänyt kaapin takia, mytta kyllä aika monesti kävin Ikean sivuilla tsekkailemassa olisiko tätä sittenkin tullut taas myyntiin. Kaipasin makkariin jotain hyllystöä tai kaappia eikä oikein mikään muu iskenyt samalla lailla. Päätin kuitenkin, että odottelen rauhassa josko vaikka joskus kävisi niin hyvä säkä, että kaappi jostain löytyisi.


Pahoittelen näitä vähän huonoja kuvia, tätä makkaria on tosi vaikea kuvata kun ikkunoita on monella seinällä ja kuvissani ne aina ylivalottuvat. Samoin pikkasen hankala oli saada kuvaan koko huonetta yhtäaikaa, mutta allaolevassa kuvassa näkyy lähes koko huone. No kuitenkin takaisin kaappiin. Olen yhdessä sisustukseen liittyvässä facebook ryhmässä ja siellä on useampikin etsiskellyt tätä samaista kaappia. Yhdessä tällaisessa ketjussa sitte eräs ihana ihminen kommentoi, että asuu Torniossa ja voisi meille halukkaille käydä hakemassa Haaparannan Ikeasta tämän kaapin ja postittaa sen matkahuollon kautta. Siis voi miten ihania tyyppejä onkaan olemassa!

Niinpä sitten kaappi matkasi meille matkahuollon kautta ja mies sen eilen illalla kasasi. Ja sehän sopii ihan täydellisesti tuonne meidän makkariin!



Meillä on autotallissa vielä muuttolaatikoita ja esim kaikki kirjat ym ovat siellä. Ajattelinkin, että tässä loman aikana voisin urakoida niitä tuonne kaappiin. Nyt kaappi on vielä lähes tyhjä, kuvia varten sinne muutaman jutun laitoin.

Eilen kun tsekkasin niin Haaparannan ikeassa oli näitä vielä 3 kappaletta. Jos joku tästä samaisesta kaapista on haaveillut ja siellä suunnalla on kulkua tai sukulaisia niin kannattaa käydä nappaamassa. En tosiaan tiedä mikä kaapin kohtalo tulee olemaan, voi toki olla, että tätä vielä Suomeenkin saadaan. Anyways, ihana kaappi ja tuo mukavasti lämpöä moneen sisustukseen.


9 X SIVUPÖYTÄ

$
0
0
Kirjoittelin tuossa jo jokin aika sitten instan puolella, että olen vähän etsiskellyt pientä sivupöytää tuonne arkiolkkarin puolelle. Siellä on meillä vuodesohva, joka on aika kovalla käytöllä ja olisi kiva, että sohvan vieressä olisi jokin pieni laskutaso. Pientä sivupöytää olisi  kätevä liikutella tarpeen mukaan sitten muuallekin asunnossa ja sopivathan nuo nätisti myös vaikkapa pieniksi kukkapöydiksi.

Sivupöytä markkinoilla on kyllä varaa mistä valita! Itseasiassa valinnan vaikeus tulikin, sillä saatavilla on niin monia kauniita versioita. Nyt pinnalla on selkeästi pyöreät muodot ja marmori yhdistettynä erilaisiin metalleihin. Leikkisempiä versioita löytyy esimerkiksi Hayn:n valikoimista, trendikkäimmät marmoripöydät taas Ferm Livingilta ja Gubilta. Klassisempaa retromeininkiä on saatavilla ainakin esimerkiksi thonetilta, jonka valikoimasta löytyy noita metalliputkisia sivupöytiä useammassa koossa. Niin ja lisäksi tietysti vielä kaikki ihanat täyspuiset pikkupöydät, joita löytyy ainakin esimerkiksi woudilta.

Kokosin tähän yhdeksän omaa sivupöytäsuosikkiani kollaasin muodossa. Mukana on myös se yksi jonka päädyin sitten pähkäilyjen jälkeen meille tilaamaan. Arvaatko mikä?

 kuva: woud

 kuvat: new works ja ferm living

 kuvat: thonet

 kuvat: gubi

woud // artek // gubi*

*mainoslinkki

MIELETTÖMÄN MAKIA TAKKI

$
0
0
Itse aina ihailen muilla kivoja parkatakkeja, mutta jotenkin en koskaan löydä sellaista mallia, joka sopisi minulle täydellisesti. Talvitakista olen löytänyt kyllä hyvän mallin, mutta kevättakeissa etsintä on ollut vähän vaikeampi.

Koska olen aika lyhyt niin monet parkatakit ovat liian pitkiä...tai sitten jos pituus olisi hyvä, on leveyttä liikaa. Monesti pidemmän mallisissa takeissa näytän vaan ihan pötköltä eikä minulla kaapissa olekaan sellaista "jokakelin" kevättakkia, joka suojaisi myös selkää takaa hyvin.

No, mutta hei...nyt on ja tätä kaunokaista voin suositella muillekin!



Kyseessä on nimittäin tämä* Makian parka nimeltä fishtale jacket ja sävy tässä on uusi ihana oliivi. Ehkä tuo väri on vielä se, mikä jotenkin vähentää sitä laatikkomaista fiilistä itsellä, monesti kun olen tsekkaillut parkatakeista vaan niitä tummia sävyjä. Tästä siis löytyy myös musta ja tummansininen ja ne näyttävät kyllä upeilta muilla, mutta omalle vartalomallille pidemmästä takista tällainen vaalea sävy on varmastikin parempi. Ja tämä uusi väri on tosiaankin todella nätti, en oikein tiedä tekeekö nämä kuvatkaan tälle oikeutta, mutta tämä ei ole "liian vihreä" jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Aika neutraali sävy, joka sopii mielestäni minkä tahansa värin kanssa yhteen.



Takissa on sekä helmassa, että vyötäröllä kiristysnauhat, joilla saa takin mallia hieman muutettua. Itse tykkään tästä kyllä ihan näin ilman kiristyksiä. Kuvissa takin kanssa minulla on nämä* kivat Vilan stretch farkut, joissa on vähän kulutuksia ja push-up mallinen leikkaus. Ei kai siitä koskaan haittaakaan ole :D Takista itselläni on koko XS, mikä on aika reiluhko mitoitukseltaan. Pituutta minulla on 165cm ja vaatteissa käytän yläosissa normaalisti S kokoa.

Pahoittelen, ettei nämä sovituskuvat ole mitään muotiblogitasoa. Iloitsin kuitenkin, että työpäivän jälkeenkin oli vielä sen verran valoa, että ehdin muutamat kuvat napata. Usein nämä omat asukuvat ovatkin lasten ottamia, laitan kameran jalustalle ja pyydän jompaa kumpaa lasta painamaan nappia. Ei siis mitään upeita taustoja tai mahtavasti sommiteltuja, mutta toivottavasti näistä jotain edes selvää saa.


Takkia löytyy tosiaan useammassa värissä täältä ja käykäähän tsekkaamassa myös ystävämyyntitarjoukset tuolta sivuilta, paljon tuotteita löytyy alennetuin hinnoin.

*sis mainoslinkin
*takki ja housut saatu

MUSTAVALKOISISSA

$
0
0
Moikka ja mukavaa perjantaita! Tänään on itsellä (taas) melko mustavalkoiset meiningit ja ajattelin napata muutaman asukuvan tänne blogiinkin.

Olen tykännyt tosi paljon tuosta marimekon elisabet-paidasta. Se on jo vanhempaa mallistoa, mutta vastaavia on marimekolla mallistossa melkein joka vuosi ja tänä vuonna vähän lyhyemmillä hihoilla esim tämä pakari-tunika. Musta ja valkoinen toimii kyllä aina ja raitarakkautenihan te jo tiedättekin!

Kävin eilen marimuksussa pyörähtämässä kun siellä oli naistenpäiväalet ja sinne oli tullut tosi kivoja uutuuksia marimekolta. Kaikki ei vielä näköjään nettiin ole ehtinyt, mutta osa sieltä jo löytyy ja tänään on vielä netissä naistenpäivän alehinnatkin voimassa. Tuo nahkainen nerva käsilaukku on tosi ihana ja juuri sopivan kokoinen, menee niin arjessa kuin juhlissakin. Sivulta löytyy myös ihana vihreä sävy.

Ostin myös nuo marimekon mustat marka-tennarit, jotka on tosi kivat jalkaankin. Niitä en tuolta marimuksun nettikaupasta vielä löytänyt, mutta liikkeessä ainakin on. Sähköpostitse niitä ja tuota mustaa laukkuakin voi kyllä varmasti tuolta tiedustella. Itselle otin koon 39, vaikka  käytän yleensä 38 kokoa, ovat kärjestä vähän kapeahkot. Nyt näköjään paksupohjaiset tennarit ovat taas muodissa ja täytyy kyllä sanoa, että kivaltahan nuo näyttävät!

Mitäs tykkäätte tästä asusta?





AAMIAISKAAPPI KEITTIÖSSÄ, TURHA TRENDIJUTTU VAI OIKEASTI TOIMIVA?

$
0
0
Meidän keittiön aamiaiskaappi on asia, josta saan ihan hirveästi kysymyksiä ja ajattelinkin kirjoitella tässä kokemuksia tuosta aamiaiskaapistamme käytössä ja siitä oliko se kannattava hankinta. Mikäli pohdit siis aamiaiskaapin hankintaa keittiöösi, lukaisehan tästä lisää!


Itselle oli alusta asti selvää, että haluaisin aamiaiskaapin keittiöömme. Se oli asia, josta en halunnut tinkiä ja onneksi ei tarvinutkaan. Aamiaiskaappi herättää sanana ilmesti monenlaisia tuntemuksia. Facebookin sisustusryhmissä löytyy mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Osa on sitä mieltä, että koko kaappi on joutavaa tämän ajan trendihössötystä ja kohta jo pois muodista. Toiset taas sanovat, että aamiaiskaappi on ja pysyy ja on oikeasti tosi kätevä juttu. En tiedä onko se tuo sana "aamiaiskaappi", joka saa aikaan sen, että kyseessä on jokin mahtava ja mullistava juttu, sellainen fiini hifistelyasia keittiössä. Oikeastihan kyseessä on vain ihan tavallinen kaappi, jossa on sisällä laskutaso, hyllyjä ja laatikoita. Mitään uutta ja mullistavaa ei siis ole keksitty, mutta uutta tässä on se, että kaikki nämä jutut löytyy kaapin sisältä ja tavarat saa siellä halutessaan piiloon vain ovet sulkemalla. Se on siis kaappi kaapin sisällä.


Aamiaiskaapin voi toteuttaa aika monella tavalla ja monesti kaapin sijainti ratkaiseekin sen millainen tapa on kätevä. Kaapin voi tehdä ihan tavallisen kaapin sisälle, jolloin ovet aukeavat kuin normaalissakin kaapissa. Tämä on ihan toimiva juttu mikäli ovet aukiollessaan eivät tuki esimerkiksi kulkuväylää tai jos ovia tykkää pitää pääsääntöisesti kiinni. Tällaisia ratkaisuja näkee paljon tason päällä olevassa kaapissa, esimerkiksi Talosanomien Jennillä on kiva pieni aamiaiskaappi keittiön kulmauksessa. Place for dreams blogista löytyy myös vastaavalla oviratkaisulla toteutettu kaunis korkea aamiaiskaappi.

Aamiaiskaapin voi toteuttaa myös esimerkiksi ylösnousevalla kippiovella, kuten Arjen karusellissa blogissa, sivuuntaittuvilla pianosaranoilla kuten Koti rakennetaan tunteella blogissa, rulo-ovilla kuten tässä kuvassa tai vaikkapa tavallisilla ovilla ja ylitaittuvilla saranoilla kuten täällä.

Niin ja sitten on tämä meidän malli eli kaappi, jossa on kaapin sisään menevät ovet. Tämä meidän oma on tosiaan Topi-keittiöiltä ja oli vasta tulossa heidän mallistoonsa kun keittiömme tilasimme. Vähän jännitti siis millainen kaapista tulee, sillä valmista kaappia ei voinut missään silloin vielä katsoa. Tässä positiivisia puolia on ainakin se, että aukiollessaan ovet eivät vie tilaa keittiössä. Miinuksena on taas korkeampi hinta verrattuna muihin ratkaisuihin.

Kaapin hinta on myös asia mikä puhuttaa paljo ja siihen vaikuttaa monikin asia. Olen kuullut, että ihmiset ovat saaneet tarjouksia 5000-7000e hintaisistakin aamiaiskaapeistakin ja minusta tuo hinta kuulostaa ihan utopistiselta. En tiedä onko firmoilla alueellisia eroja hinnoissa, mutta meidän koko keittiö (ilman tasoja ja kodinkoneita ja ilman mitään alennuksia) maksoi alle 8000e. Siihen nähden nuo hinnat mistä olen kuullut puhuttavat ovat kyllä todella korkeita. Valitettavasti en osaa sanoa minkä hintainen meidän pelkkä aamiaiskaappimme oli, koska tarjouksessa on vain koko keittiö yhtenä hintana. (Edit! Löysin facebookista yhden ketjun, missä tästä hinnasta puhuttiin ja eräälle henkilölle oli tullut samankokoinen kaappi samalla mekanismilla ja sisällöllä kuin miellä Topi-keittiöltä hintaan 1500e. Uskoisin meidän kaapin olevan siis samaa hintaluokkaa kun vertaa keittiön kokonaiskustannuksiin, ainakaan kalliimpi se ei varmaan ole voinut olla) Hintaan vaikuttaa tietysti myös se mitä toimintoja kaapin sisälle haluaa. Topi-keittiöiltä oli Mikkelin asuntomessuilla viime vuonna tällainen aamiaiskaappiratkaisu, jossa sisällä oli vesipisteet sekä myös erilliset yläkaapit jne. Noissa varmasti hinta on erilainen kuin tällaisessa perusmallissa mitä meillä.


Ja kyllä, ilman aamiaiskaappiakin pärjää! Meillä ainakin hinta oli yksi ratkaiseva tekijä, en olisi maksanut pelkästä kaapista mitään älytöntä summaa, sillä kaappi on mahdollista toteuttaa edullisemmillakin ratkaisuilla. Näin uutta keittiötä suunnitellessa oli tietysti kiva kun pystyi alusta saakka miettimään mitä kaikkia toimintoja keittiöön haluaisi. Aamiaiskaappi on mielestäni kiva ja käytännöllinen juttu, mutta maailmani ei kaatuisi vaikkei meillä sellaista olisikaan. Eli tavallaan tämä on kiva extra mikä oli mahdollista toteuttaa. Meidän omat ovet tosiaan menee tuonne rungon sisälle ja kaappimme rungon leveys on 100cm. Molemmilla sivuilla on lisäksi n 6cm rako mekanismia varten.

Aamiaiskaapin ideahan on, että siellä voi säilyttää kodinkoneita ym tavaroita, jotka muuten olisivat tasoilla viemässä tilaa. Kaapista meiltä löytyy siis useampi pistorasia alatasolta ja tason päällä on kaksi hyllyä. Hylly ovat kapeammat kuin itse taso, jolloin esim kahvinkeittimestä nouseva höyry ei pilaa hyllyjä. Kaappi on meillä päivittäisessä käytössä ja usein ovet ovatkin auki. Itse halusin tuolle seinälle yhteinäisen ilmeen kaapistoihin, joten valitsin kaikkiin nuo korkeat ovet. Kaappi olisi ollut mahdollista toteuttaa esimerkiksi niin, että vain yläosa on sisällemenevillä ovilla ja alaosa laatikoilla kuten täällä. Tämä malli on kätevä siitä, että laatikoita voi käyttää avaamatta itse kaappia. Olen itse todennut meidänkin oman version ihan käteväksi, sillä harvemmin tarvin laatikoista mitään niin, etten tarvisi kaapistakin jotain.



Sotkut voi huoletta jättää kaapin sisälle mikäli haluaa äkkiä siistimmä ilmeen. Se onnistuukin vain sulkemalla ovet. Kaappia en ole mitenkään nyt stailannut vaan sisältö kuvissa on sellainen mitä kaappimme muutenkin on.



Mikäli muutes keittiön avohyllyratkaisut mietityttää niin olen kirjoittanut meidän avohyllyistäkin kokemuksia täällä. Koko keittiöstämme on lisäksi juttua täällä. Edelleen meiltä puuttuu muutama juttu tuolta esim liesituulettimen yläosan suojus, noh ehkä se joskus vielä saadaan hommattua.


No juu, mutta sitten itse kaappiin. Tosiaan pistorasioita kaappiin kannattaa laittaa useampi, ne ovat meillä kaapin takaseinällä ja jäävät tuonne koneiden taakse piiloon.Ylähyllyä käytän isompien tarjoiluastioiden ym säilytykseen ja oikeastaan se osa ei olekaan niin aktiivisesti käytössä. Kaappiin voi laittaa myös halutessaan valot, mutta me emme niitä kokeneet tarpeellisiksi.


Kaapissa meillä on alaosassa kolme hyllyä, joista ylin on matalempi kuin muut. Ylimmässä hyllyssä meillä on eniten käytetyt kaapiin astiat eli kahvikupit ja leipälautaset.


Kahdessa seuraavassa laatikossa säilytän myös astioita, alimmaisessa olevat ovat vähiten käytössä olevia. Näihin kolmeen laatikkoon mahtuu kyllä tosi paljon tavaraa ja itseasiassa meillä ei keittiössä oikein perinteisiä kaappeja olekaan vaan kaikki säilytys tapahtuu pääsääntöisesti vetolaatikoissa.



Semmoinen on meidän keittiön aamiaiskaappi. Tosiaan kaappi on mielestäni kiva lisä keittiössä, mutta en kuitenkaan pelkästä kaapista älyttömiä summia maksaisi. Kuitenkin tykkään, että kaappiin saa kätevästi piiloon kaikki pienkodinkoneet ja aamupalatarvikkeet ja keittiön ilme pysyy näin mielestäni siistimpänä. Eli kyllä, laittaisin tällaisen kaapin uudelleenkin keittiöömme ja olemme tykänneet kaapista käytössä kovasti.

Löytyykö teiltä aamiaiskaappeja? Ja olisi kiva kuulla mikäli olette kaappia kyselleet keittiöfirmoista, millaisia hintoja olette pelkille kaapeille saaneet?

Vinkkaanpa loppuun vielä, että elloksella on nyt huonekaludiili menossa ja kaikki huonekalut ovat alessa, osa jopa puoleen hintaan! Kurkkaa kamppis täältä.*

 *sis mainoslinkin

TÄTÄ ET NÄHNYT BLOGISSA

$
0
0
Meillä kierää sisustusbloggaajaporukalla kuukausittain aina haaste ja tämän kuun haasteen heitti ilmoille Char and the City blogin Carita. Haasteen ideana on kurkata bloggaajan kodissa kulissien taakse ja näyttää millaista se bloggaajan oikea arki on tai mitä rajautuukaan pois niistä täydellisesti asetelluista sisustuskuvista. Jos olette miettineet onko meillä aina paikat tiptop niin tämän postauksen jälkeen tiedätte totuuden. Lähdetääpäs sitten liikkeelle....

Ai juu, täytyy kyllä vielä sanoa, että itseäkin joskus häiritsee oman blogin "siloiteltu" ilme. Mietin siis, että luulevatko ihmiset, että haluan esittää meidän elämämme olevan jotenkin täydellistä, vaikkei se missään nimessä sitä ole. Kuitenkin taas toisaalta nautin kovasti valokuvaamisesta ja sommittelusta, joten mielelläni kuvista koitan saada mahdollisimman kauniita. Itse en yleensä juuri koskaan siivoa blogia varten vaan enemmänkin niin, että kuvaan blogiin siivouspäivän yhteydessä, jolloin paikat ovat siis yleensä kondiksessa. Toki jotain tavaroita tulee kerättyä tai sohvatyynyjä aseteltua blogikuvaankin, mutta yleensä tosiaan meillä näyttää sillä hetkellä siltä mitä blogissa...mutta ei välttämättä enää tunnin päästä!

En ole kovin siisti ihminen ja pieni sekasorto ei minua haittaa. Siivoan yleensä kerralla koko talon ja nautin sen jälkeen hetken kun kotona näyttää kivalta ja tuoksuu puhtaalta. Yleensä siivoan kerran viikossa, keittiötä kyllä tulee siivottua päivittäin pyyhkimällä tasot tms. Ja imuri on aina lattialla valmiina tositoimiin, koska en vaan yksinkertaisesti jaksa viedä sitä paikoilleen kodinhoitohuoneeseen.

Päätin pari päivää sitten, että osallistun haasteeseen ja kuvaan kotimme juuri sellaisena kun se on sillä hetkellä mitään muuttamatta tai siirtämättä. Puolustukseksi sanottakoon, että takana oli viikonlopun työhukit ja edellisestä siivouksesta oli kulunut se viikko, joten täällä oli todellakin kaaos meneillään.



Okei, blogissahan tämä meidän eteinen näyttää tältä ja ai miten ihanaa kun taso on siisti ja tuoreet kukatkin toivottavat vieraat tervetulleiksi.

 

Ja se todellisuus. Lipaston päälle kertyy aina älytön määrä roinaa. Olin käynyt kaupassa (pari päivää ennen kuvan ottamista) ja näköjään suihkusaippuakin jäi tuohon odottelemaan, josko joku saisi sen vietyä kylppäriin. Keskellä eteistä oli tönöttänyt jo viikon tuo iso pahvilaatikko, johon olen pikkuhiljaa alkanut keräämään kaikkea pahvia maitopurkeista ym lähtien. Ja kyllä, laatikko on edelleen siinä. Vaihdoin viikko sitten myös kukkiin mullat ja sen tiimoilta tuohon on näköjään jäänyt yksi ruukku ja kaksi multapussia. Mies on näköjään käynyt Keskisellä ostamassa jääkiekkomailoja, tuossa ne nojailee edelleen. Tervetuloa siis vaan jos mahdutte sisälle!


Kirjoittelinkin tästä meidän arkieteisestä tuossa tovi sitten. Onpa kätevää kun kaikelle on oma paikkansa ja miten kiva tuo taso tuolla eteisessä onkaan kun siihen voi istahtaa vaikka kun laittaa kenkiä jalkaan!


Öööö, ei. Tasolla nimittäin on kaksi pussia tyhjiä pulloja, yksi pussi menossa lehdenkeräykseen, näköjään Aatun lelupäivän lelu ja jotain pahviroinaa. Hmm, miksen ole laittanut tuota pahvia siihen isoon pahvilaatikkoon mikä on kätevästi tuolla keskellä eteistä?


Niin ja tämä eteiskalustehan on vallan kätevä kun siihen saa kaikki ripustettua siististi omat takkinsa.


Noo, onhan siellä kyllä muutama takkikin, mutta olen kyllä ihan itse varmasti lasten takit tuohon lattialta kerännyt. Ilmeisesti olen jossain vaiheessa luovuttanut ja ainakin Aatun takki näkyy tuossa etualalla ja joku Eevin reppukin lojumassa. Tämä henkarijuttu ei nyt ihan toiminut meidän lasten kanssa, mutta ehkä he vielä oppivat...


On se ihanaa kun lapset niin oma-aloitteisesti ja aktiivisesti keräävät huoneistaan lelut ja pitävät paikat siisteinä!


Jep, sama huone kyseessä! Ovet pääsääntöisesti aina auki ja legot lattialla. Sählyäkin on pelattu ja noh, leikitty ahkerasti. Lastenhuoneet meillä ovat 90% ajasta kyllä tämän näköisiä, sillä lapset siivoavat ne kerran viikossa ja siistinä ne eivät kyllä kauaa pysy. En jaksa kyllä näistä stressatakaan, leikkimistä vartenhan ne on tehtykin.


Ja otetaanpa vielä kertaus....


...kas näin! Molempien lasten huoneessa on kyllä aika hyvin säilytystilaa, joten yleensä siivouspäivänä romut tukitaan niihin ja lätkäistään ovet kiinni.


Jätin parhaan viimeiseksi! Kodinhoitohuone, miltäpä muultakaan se näyttäisi? Tuo laskutaso on todella kätevä, sillä pyykkien kääriminen siinä on helppoa ja ergonomista.


Tämän osalta voin kyllä rehellisesti sanoa, että kodinhoitohuoneessamme näyttää lähes aina tältä eikä koskaan tuolta kuin ekassa kuvassa. Olen nimittäin äärettömän laiska käärimään pyykkejä ja inhoan sitä hommaa yli kaiken, etenkin sukkien parien etsimistä! Pyykkirumba tässä taloudessa on loputon suo ja ainahan tuolla on jonkunlainen kasa odottamassa. Koska taso on niin täynnä aina niin pyykit kuskaan sitten viereisessä huoneessa olevalle sohvalle ja käärin niitä sitten siellä. Ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, mutta kaunis ajatus kyllä!

Tässä oli siis muutama kuva, jota et nähnyt blogissa. Vaikka kyllä itse joskus motkotan kaikille muille kotona kun paikat ovat niin sekaisin, niin en itsekään mikään puhdas pulmunen ole. Mies valittaa minulle yleensä siitä, että jätän aina kaapin ovet auki. Lisäksi omia takkejani ja laukkujani löytyy joka penkiltä ja jätän erilaisia "kasoja" jälkeeni kun suunittelen kyllä vieväni ne johonkin oikeaan paikkaan, mutta sitten se unohtuu. Jätän myös kahvikupeja lojumaan ympäri kämppää. Siivouspäivänä suurin osa ajasta meneekin siihen, että laitan tavaroita paikoilleen, että voisin alkaa siivota. Meillä kävi vanhassa kodissa yhteen aikaan siivooja, mutta stressasin niin paljon siitä siivoamisesta ennen siivoojan tuloa, että luovuimme sitten siitä :D

Semmoista arkirealismia tällä kertaa, palaillaan taas!


KEVÄINEN ASU JA ALEKOODI TAKKEIHIN SEKÄ FARKKUIHIN

$
0
0
Olen kyllä niin totaalisen täynnä tätä talvea jo. Miten tämän vuoden talvi onkin tuntunut ihan loputtoman pitkältä? No, mutta hei...tänään mentiin asteissa jo plussan puolelle ja sekös innosti kaivelemaan vähän keväisempiä juttuja jo esiin.

Nappasin muutaman asukuvan samalla tänne blogin puolellekin, pelkällä villaneuleella tosin ei vielä ulkona pärjää, mutta yhdessä neuleen ja parkatakin tai trenssin kanssa sitä toivottavasti jo kohta huidellaan menemään.

Nämä omat asukuvan vaatteet ovat jo vanhoja, joten en samanlaisia löytänyt tänne poimittaviksi, mutta vähän vastaavia kokosin tuonne postauksen loppuun kollaasiin. Ai juu ja samalla kun noita etsin, huomasin Bootzilla olevan vielä tämän päivän ajan monet takit ja farkut -20% alessa. Alen saa myös jo alennetuista tuotteista, joten esim tämä kollaasin Hilfigerin takki lähtee nyt hyvällä alella kun on valmiiksi jo puoleen hintaan ja siitä saa vielä -20% lisäalen. Alen saa tosiaan koodilla SAVE20 ja tästä näet kaikki tuotteet, jotka kuuluu kamppiksen piiriin. Jos etsit esim beigenväristä takkia niin tuolta saa kätevästi haettua tuotteita myös värin perusteella. Kurkkaa lopusta vielä omat suosikkini!

Joko te odotatte innokkaasti kevättä ja kevyempiä asuja? Mitä tykkäätte tästä beigensävyisestä asukokonaisuudesta?

 hattu ja neule Marc O´Polo // farkut Stradivarius // kengät adidas // laukku Gucci






*sis mainoslinkin

VIIKONLOPUN ALEVINKIT

$
0
0
Nyt olisi tarjolla hyvä vinkki sisustuksen, muodin ja kauneuden ystäville!

Nimittän loppuviikon ajan Stockmannin verkkokaupasta saa kaikista noiden kategorioiden tuotteista -20% alennuksen. Jeps, ihan kaikista uutuuksista ja klassikoistakin, jotka muuten eivät yleensä ole alessa. Muutama poikkeus tuossa oli: ei koske esim toimitusmyyntituotteita Artekilta, Vitralta, Hakolalta eikä String furniturelta, mutta heiltäkin kyllä varastossa olevia tuotteita.

Alennuksen saa siis jos olet kanta-asiakas. Ei hätää vaikka et vielä olisikaan, kanta-asiakkaaksi voi liittyä tästä ja saat edut heti käyttöösi! Alennus näkyy sitten suoraan kassalla kun olet rekisteröitynyt sisään. Yli 50e toimituksiin oli myös ilmainen postitus. Sisustuksen puolelta löysin kyllä vaikka mitä ihanaa, omat suosikkini löydät tuosta alta linkkeineen. Poimin tuolta naistenmuodin osastolta myös muutamat tärpit,  tarjoushan kyllä koskee myös miestenmuotia ja lastenmuotiakin.

Nyt täällä silmät ristissä tätä kirjoittelen, mutta taidan itsekin tsekata vielä huomenaamuna valikoimaa paremmin. Sisustuspuolelta nyt ei millekään ole kyllä tarvetta, mutta ainahan sitä haaveilla saa. Nyt kyllä olisi hyvä sauma toteuttaa jos on ollut mietinnässä jokin sisustusjuttu kotiin, harvemmin tosiaan alekoodit käy kaikkiin tuotteisiin ja valikoima on näin kiva.




  
Vinkkaanpa vielä, että Elloksellakin alkoi juuri mid season sale ja sen mitä äkkiä tsekkasin niin ihan hyvällä alella näytti siellä tuotteita olevan. Alesta löytyy niin muotia kuin sisustustakin. Alen löydät täältä ja tuolla on myös toinen kamppis missä on kaikki treenivaatteet alessa ja sieltä bongasin itselleni tämän kivan adidaksen pusakan. Nuo vastaavat ovat ehdottomasti suosikkejani ja olen edellisiä käyttänyt kyllä todella paljon. Suosittelen siis! Jos meiltä löytyisi tarpeeksi pieni käyttäjä niin tämä addun setti olisi myös niin ihana kesäksi. Elloksella on vielä nyt myös kaikki lastenvaatteet ja kengät -25% alessa, joten useampi kampanja löytyy tuolta tällä hetkellä, käykäähän kurkkaamassa.

Lisäksi vielä muutes Iittalan verkkokaupassa on tämän viikonlopun ajan vielä hyviä tarjouksia mm. valkoista teemaa, essence viinilaseja ym alessa ja noista alehinnoista saa vielä -10% lisäalen koodilla IIKEND10 . Aletuotteet löytyytäältä. (sivuilla maininta jostain päivityksistä klo 12.00 saakka sunnuntaina, joten sen jälkeen onnistuu taas tilaaminen.)

Mukavaa viikonloppua kaikille ja tulkaahan kertomaan jos löysitte noista aleista jotain kivaa!

*sis mainoslinkin

ARTEK 606 SIVUPÖYTÄ

$
0
0
Kirjoittelin sivupöytäpohdinnoista aikaisemmin täällä ja valitsin tuohon postaukseen muutamia omia suosikkejani. Noissa pikkupöydissä on nykyään kyllä niin paljon valinnanvaraa ja monelta valmistajalta on tullut mallistoihin kauniita sivupöytiä nyt viime aikoina.

Pientä sivupöytää olen kaivannut tosiaan tähän arkiolkkariimme, jossa on myös meidän vuodesohva. Sohvan vieressä olisi kiva olla jokin pieni laskutaso, joka toimisi tarvittaessa myös yöpöytänä sohvan ollessa käytössä.



Tosiaan valinnanvaraa oli runsaasti, mutta lopulta päädyin tähän mustaan siroon artekin 606 sivupöytään. Pöytä on kivan simppeli ja jotenkin nuo pyöreät muodot viehättävät nyt. Pidän kovasti myös pöydän kevyestä ilmeestä ja klassinen muotoilu kestää hyvin aikaa.

Eilen kirjoittelinkin, että Stockmannilta saa nyt viikonlopun ajan sisustus/muoti/kauneus osastoilta lähes kaikesta -20% alennuksen. Myös tätä pöytää löytyy tuolta ja tosiaan vielä tänään tämänkin saisi -20% alella. Kurkkaa omat suosikkini eilisestä alepostauksesta täältä. Päädyin lopulta tilaamaan alella sisustuspuolelta tämän pienen korin sekä Hay:n kassin. Muodin osastolta tilasin kesäksi nämä leveät vajaamittaiset housut. Ai juu, jos ihastelit aikaisemmin blogissani näkynyttä marimekon nahkaista pikkulaukkua, senkin saa nyt alella ja löytyy täältä.






Mielestäni tuo musta pöytä oli hyvä valinta tuohon tilaan ja sopii tuonne syvennykseen täydellisesti. Kuvassa näkyy muutes meidän perheen eniten käytetty tuoli eli tämä woodnotesin leveä K-tuoli. Bongasin tässä yksi päivä Vepsäläisellä, että tuolin saa nykyään myös pehmeämmällä das-kankaalla ja suunnitelmissa onkin ostaa tuoliin toinen päällinen. Mietin, että olisiko beigensävyinen kiva? Sävyissä oli myös pari kaunista harmaata, mutta ehkä beige sopisi kivasti tuon seinän kanssa ja toisi samalla vähän vaaleampaa ilmettä tilaan. Mitä mieltä te olette?

*sisältää mainoslinkkejä

PÄÄSIÄISTÄ KOTIIN

$
0
0
En ole ihan mikään kovin innokas koristelijatyyppi, mutta kyllä sitä aina vähän tulee jotain laitettua kuitenkin. Tänä vuonna tämä pääsiäinen tuli kyllä vähän varkain ja itsellä jäi kaikki ihan viime tippaan. Muistin laittaa ohratkin kasvamaan vasta viime sunnuntaina, joten ne eivät nyt kovin pitkälle vielä ehtineet. Eilen kävin kahlaamassa lumihangessa ja etsimässä virpomisoksia lapsille, lopulta jonkinmoisen saaliin sainkin ja niistä muutamat koristelin tuohon meille itsellekin.




Aarikan pääsiäiskoristeista tykkään kovasti. Niistä joulun tontuista en niinkään, mutta nämä ovat mielestäni ihania. Nämä meidän omat ovat tuosta paikallisesta marimuksu kaupasta. Näitä löytyy mm. keltaisena, vaaleanpunaisena ja mintunvihreänäkin, mutta meillä olevat ovat ihan vaan nämä vaalean puunväriset. Mielestäni nämä on ehkä kauneimmat. S-Marketista löytyi tuollaisia kivoja höyheniä, joskin laatu ei ollut kovin hyvää, mutta värit oli kauniit.



Meidän vanhat pääsiäiskoristeet ovat kaikki edelleen muuttolaatikoissa jossain tuolla autotallin uumenissa. Nyt en millään jaksanut lähteä sinne kollaamaan, joten tyydyin hakemaan vaan kukkakaupasta muutamia keltaisia kukkia ja ne saavat toimia meidän pääsiäiskoristeina tänä vuonna. Keltainen väri kyllä tuo ihanasti keväistä fiilistä!







Äitini tuli meille pääsiäiseksi ja toi mukanaan tämän kauniin kakun, jonka olivat tehneet yhdessä opiskelijoidensa kanssa. Kakku oli tuollainen juusto-aprikoosikakku ja eilen sitä jo maisteltiin ja oli kyllä todella hyvää. Ammattiopisto Luovin opetusravintola Manseri sijaitsee Tampereella osoitteessa yliopistonkatu 56 ja siellä on tarjolla lounasta joka arkipäivä kello 11-13 ja lisäksi tilauksesta saa  juuri esimerkiksi kakkuja ja muita leivonnaisia. Tässäpä pieni vinkki Tamperelaisille!



Kakku oli todella kauniisti myös koristeltu, ehkäpä ensi vuonna testailen vastaavaa itsekin. Kuvassa kakun kanssa näkyy nuo ihanat Tuias keramiikan kahvikupit ja lautaset.


Loppuun vielä vinkkinä, että instassa on meneillään kiva arvonta yhdessä knaapeli yrityksen kanssa, jossa palkintona on kaksi tuollaista kaunista käsintehtyä keraamista kuppia. Käykäähän osallistumassa täällä. Nyt toivottelen teille oikein ihanaa pääsiäistä!


KOKEMUKSIA MUSTISTA VÄLIOVISTA JA IKKUNANPESIJÄN PARAS KAVERI

$
0
0
Minun piti ensin kirjoittaa yhdestä huippukätevästä tuotteesta, jolla pidän meidän mustat väliovet puhtaina ja jolla pesen ikkunat. Tältä kantilta otin aikanaan nämä kuvatkin, mutta ajattelin nyt samalla kertoa vähän kokemuksia näistä mustista väliovista yleensäkin. Jos siis pohdit mustia väliovia teidän kotiinne, lukaisepa tästä omat ajatukseni!


Meille mustat väliovet olivat aikalailla selvä juttu heti rakennuksen suunnitteluvaiheesta saakka. Kodissamme on mustat ikkunankarmit myös ja ajattelimme, että muuten melko vaaleaan kotiin nämä mustat väliovet toisivat mukavasti vähän vielä lisäsärmää. Mustia väliovia ei ihan hirveästi silloin ollut kun näitä katselin. Tai varmasti jokaiselta toimittajalta kyllä saa omalla värikoodilla tilattua minkä tahansa oven mustana, mutta melko vähän löytyi kuvia mustista väliovista. Googlettelin kivoja malleja pitkään ja olin tallentanut yhden tietyn kuvan puhelimeeni ja koitin kuumeisesti etsiä minkä valmistajan ovi kuvassa oli, se kun ei ollut kuvan "pääasia" eikä näin ollen siitä ollut mainintaa.


Halusin, että väliovissa olisi joku "juttu" eivätkä ne olisi siis perinteiset peiliovet tai ihan sileät laakaovetkaan. Tuon tallentamani kuvan oveksi selvisi lopulta Mattioven silo EF300 malli ja näkemässäni kuvassa se oli tosiaan juurikin mustana. Mielestäni ovet näyttivät mustina todella hienoilta ja niinpä meille sitten tilattiinkin kyseiset ovet värikoodilla RAL-9005 eli mustana.

Olemme asuneet tässä nyt 9 kuukautta ja jonkinmoinen kokemus näistä mustista väliovista on siis jo ehtinyt karttua. En ole kyllä katunut mustien ovien valintaa vielä kertaakaan ja edelleen nämä valitsemamme ovet ovat mielestäni todella kauniit ja kivan modernit. Itse oviin meillä ei ole tullut mitään jälkiä, siis sellaista kulumaa tms. Mustiin karmeihin olen kyllä saanut muutaman jälken aikaiseksi. Olen joskus vetänyt keskuspölynimurin letkua vähän liian innokkaasti ja muutamasta kohtaa karmeista meillä on mustaa maalia lähtenyt. Ajattelin kuitenkin, että hankin pienen purkin tuota samaa maalia ja fiksailen ne tuossa joku päivä.

Meillä on aikaisemmissa kodeissa ollut valkoiset väliovet ja niiden huonopuoli on se, että niissä näkyy lika helposti. Mustissa väliovissa se lika ei niinkään näy, mutta rasvatahrat kyllä. Mustista ovista ei tuota välttämättä huomaa aina, mutta kun valo osuu oikeasta suunnasta, näkyy mattamustassa pinnassa aika hyvin kaikki sormenjäljet. Ja lapsiperheessähän niitä riittää!

Ja nuo rasvatahrat tahtovat olla muuten melkoisen hankalat saada irti, ihan tavallisella rätillä ainakaan meillä ne eivät lähde minnekään. En ole mikään himosiivoaja, mutta kyllä nuo eniten käytössä olevat ovet pyyhkäisen aina viikkosiivouksen yhteydessä. Ja tähän onkin minulla sitten tuo suosikkituote mitä käytän ja mistä minun piti alunperin kirjoittaa!




Tuossa näitte kolme kuvaa väliovistamme ennen puhdistusta. Nämä kuvattu sivusta, jolloin nuo rasvatahrat ja sormenjäljet näkyvät parhaiten. Suoraan edestä katsottuna niitä ei huomaa niin hyvin,  mutta sivusta näkymä on kyllä aika armoton. Kannattaa siis pohtia väliovia hankkiessa, että kumpaa kestää enemmän, lian näkymistä vai sormenjälkiä. Tosiaan kuten sanoin niin livenä nämä eivät näin paljoa pomppaa silmiin enkä ole kokenut, että nämä mustat väliovet olisivat jotenkin kamalan työläät tai, että niitä pitäisi koko ajan jynssätä. Kauempaa katsottuna en yleensä edes jälkiä huomaa, mutta siivotessa aina totean, että huhheijaa! Vähän sama se oli kyllä valkoisten ovienkin kanssa, en sitä likaa yleensä huomannut ennen kuin aloin ovia putsaamaan.


Nytpä kuitenkin tähän mustien väliovien pelastukseen ja samalla jokaisen ikkunan pesijän parhaaseen kaveriin...tämä oma suosikkituotteeni on nimittäin Tupperwaren mikrokuitu ikkunapyyhe! Ensiksi sanon, etten ole millään lailla kytköksissä ko. merkkiin enkä mikään merkin "tosi fani" niin, että kaappini olisi täynnä pelkästään Tupperwarea. Olen toki kutsuilla käynyt aina silloin tällöin, mutta mikään muu merkin tuote ei ole itselleni ollut mitenkään niin erikoinen, ettenkö pärjäisi ilmankin.

Ostin ensimmäisen tällaisen liinan joskus vuosia sitten. Olin tietysti aluksi tosi skeptinen, että miten tämä nyt olisi niin erilainen kuin kaikki muut mikrokuituliinat. Niin vaan käytössä totesin, että kyllä, tässä on jotain erilaista kuin muissa. Paras juttu tässä on, että tällä saa puhtaat ikkunat ja pinnat ilman pesuainettakin! Eli yleensä pesen tällä peilit, nuo mustat väliovet, suihkuseinän, iduktiotason jne ihan vaan vedellä. Kastelen liinaa vedellä ja sitten vain pyyhin pinnat ja lika lähtee eikä niihin jää mitään raitojakaan. Omituista!

Minulla oli pitkään näitä vain se yksi kappale, joka usein oli sitten likaisena kun olisin sitä tarvinnut. Se tuli semmoisen siivoussetin mukana, enkä setistä ole tainnut niitä muita liinoja kyllä käyttääkään. Niinpä tilasin jokin aika sitten näitä tuollaisen 4 kappaleen setin kun olivat tarjouksessa. Nämä voi pestä ihan pesukoneessa, huuhteluainetta ei vain saa käyttää. Ja tosiaan viime kesänä pesin meidän kaikki ikkunat tällä kyseisellä liinalla ja voitte kuvitella kuinka likaiset ne ikkunat olivat kaiken raksapölyn ym jälkeen. Lisäksi ikkunoissa oli ikkunavalmistajan tarrat liimattuina ja se liimakin lähti tällä liinalla todella helposti irti. Voin siis todellakin suositella näitä liinoja ihan jokaiselle!

Ensimmäinen liina on ollut minulla jo vuosia ja olen pessyt sen monia kymmeniä kertoja. Se ei ole mennyt miksikään eli laadukas ja pitkäikäinen tuote on kyseessä. Nämä myydään mielestäni nykyään 2 kappaleen pakkauksissa.



Tuossa yllä näette nuo samat ovet sen jälkeen kun pyyhin ne pelkällä vedellä ja tuolla liinalla. Joskus jos on joku megasitkeä tahra saatan ruiskuttaa siihen hieman ikkunanpesuainetta ja sitten pyyhin liinalla. Usein kuitenkin pelkkä vesikin riittää.


Meillä lapset saa jotenkin kummasti hammaspesuilla ruiskuttua joka paikkaan tuota vettä ja hammastahnaa. Tässäpä suihkuseinän altaanpuoleinen puoli ennen pesua...


...ja tässä sen jälkeen kun pyyhin sen vedellä ja tuolla liinalla. Tämä liina on semmoinen jotenkin aika tiivis ja "kova" kun normaalisti monet mikrokuituliinat ovat vähän semmoisia pehmeämpiä ja pörheämpiä. Uskon, että sen vuoksi tällä lähteekin juuri hyvin saippua- ja kalkkitahratkin ja tosiaan putsaan tällä yleensä tuon meidän suihkuseinän ja saunan lasiseinät myös. En tiedä mikä tässä on niin erikoista, mutta ainakin minulla toimii hyvin!

Summasummarum: mustat väliovet ovat osoittautuneet hyväksi valinnaksi, joskin niitä joutuu aika-ajoin rasvatahroista putsaamaan. Toisaalta valkoisia pitäsi pyyhkiä tummasta liasta, joten täysin huoletonta väliovea tuskin on olemassakaan. Ainakin me olemme olleet valintaamme tyytyväisiä ja toivottavasti tästä postauksesta oli apua mikäli mustia väliovia pohdit omaan kotiisi.

MARIMEKON KEVÄT/KESÄ 2018 MALLISTON PARHAAT JA HUIPPUHYVÄ ALEKOODI

$
0
0

 *postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössämarimuksukaupan kanssa

Marimekon kevät/kesä 2018 mallisto on mielestäni aivan i-ha-na, itseasiassa ihanin pitkään aikaan! Tässä postauksessa näet omat suosikkini malliston tuotteista ja lisäksi lopusta löydät alekoodin, jolla saat näistä ja monista muista uutuuksista jopa -30% alennuksen. Lukaisehan siis lisää!


Marimekon tuotekuvat ovat kyllä todella kauniita, laadukkaita ja niissä on merkille uskollinen lookki. Valitettavasti ainakin itsellä on joskus vähän hankaluuksia hahmottaa vaatteiden mallia, monesti kun ne on ehkä stailattu niin miten en niitä itse käyttäisi. Usein siis netin kuvissa vaate ei mielestäni ole mitenkään ihmeellinen, mutta sitten livenä sovitettaessa onkin aivan ihana.  Tämän vuoksi yhteistyön tiimoilta kuvasinkin uudesta kesämallistosta lempituotteeni täällä meillä kotona päälläni, niin kuin itse niitä käyttäisin. Toivottavasti näistä on apua teillekin mikäki olette pohtineet jonkun mekon tms. hankkimista.


Ensimmäisenä tämä ihana Marikko lokki-mekko. Mekon mukana tulee myös vyö ja tykkäänkin itse tästä enemmän juuri tuon vyön kanssa (ks. eka kuva). Malli on nätti a-linjainen ja vähän väljähkö. Itselläni on tästä koko 34. Pidän erityisesti noista hieman pidemmistä hihoista. Kuvissa näkyy myös tuo tosi nätti pieni nerva-nahkalaukku. Marimuksussa tätä on saatavilla vihreänä ja mustana ja tästä hiukan pienempi nelly-laukku löytyy myös mustana. Mustaa Nerva-laukkua tulee lisää marimuksun varastoon ensi viikolla, joten sillä tuotteella himpun pidempi toimitusaika kuin muilla. Lokki kuosina on yksi marimekon suosikeistani ja sopii mielestäni niin kivasti myös näihin juhlavaatteisiin. Olen tosi huono hankkimaan mitään juhlavempaa ja usein aina onkin sama paniikki, että mitä ihmettä sitä pukisi päälleen. Nämä marimekon juhlavaatteet ovat mielestäni kivan klassisia ja simppeleitä ja kestävät hyvin aikaa. Yhdellä laadukkaalla hankilla pärjääkin vuosia ja plussaa siitä, että ilmettä saa muutettua mm. tuolla vyöllä tai erivärisillä asusteilla.


Tämä seuraava riimu-mekko jakaa ehkä vähän mielipiteitä. Ensinnäkin unikko kuosina voi osalle olla ihan nounou ja lisäksi malli on tässä todella väljä. Kun tätä kokeilee päälle, ei voi sanoa muuta kuin, että oih! Mekko on ensinnäkin todella mukavaa ja hyvinlaskeutuvaa materiaalia ja en tiedä, tässä on vain jotain mikä vei sydämeni. Pidän erityisesti siitä, että sivusta löytyy taskut! Tässä ensimmäisessä kuvassa mekko on päälläni ihan sellaisenaan ja alemmassa kuvassa lisäsin siihen vyön, millä sai mekkoon ihan erilaisen ilmeen.


Tässä unikkokuosin väritys on mielestäni oikein kaunis. Pohjaväri on todella tummansininen, vähän harmaaseen taittava ja kukan keskustat ovat nätit haalean roosat /persikkaiset. Mekko on varmasti todellinen katseenkääntäjä ja sopii täydellisesti kesän juhliin. Malli on muutes erittäin väljä, itselläni on koko XXS.


Seuraavana yksi ehkä suurin suosikkini koko mallistosta, tämä lokki-hame. Kyseinen hame on valitettavasti loppu marimuksusta, mutta hameen kanssa kuvassa olevaa Venja-laukkua löytyy kyllä. Hame on kyllä täydellinen niin malliltaan, kuosiltaan kuin materiaaliltaan. Kangas on vähän paksumpaa kuin lokki-mekossa ja näin ollen ei rypistykään niin helposti. Lisäksi tästäkin löytyy taskut sivulta! Hameesta minulla on kuvassa koko 34.



Nämä marimekon marka-tennarit vilahtivatkin täällä jo asukuvassa tovi sitten. Tässä myös vielä vähän lähempää kuva tuosta mustasta venja-nahkalaukusta. Laukku on tosi laadukasta ja jämäkkää mustaa nahkaa, missä on pientä unikkokuosia kauttaaltaan. Koko on erittäin kätevä, ei liian iso eikä liian pieni. Kuvassa myös kaunis kesän uutuus eli tuo silvi-silkkihuivi. Kengistä itselle sopiva koko oli 39 vaikka muuten käytän 38 kokoa. Malli kapenee hieman kärkeen ja sen vuoksi piti ottaa kokoa isompi.



Siinäpä muutamat omat suosikkini marimekon kevät/kesämallistosta. Mitä sinä tykkäsit näistä ja mikä oli sinun suosikkisi?

Tosiaan nyt teille lukijoilleni tarjolla myös huippuhyvä alekoodi kaikkiin marimuksu kaupan marimekon uutuuksiin. Koodilla sliik18 saatte kaikista marimekon kevät/kesä tuotteista vähintään -20% alennuksen, osasta jopa -30% alen. Koodi koskee siis marimekon kevät/kesämalliston tuotteita vaatetuksen, laukkujen ja asusteiden osalta. Koodi syötetään sivuilla yläkulmaan kohtaan, missä näkyy %-merkki ja sivu näyttää alehinnan sitten automaattisesti niiden tuotteiden osalta, joita koodi koskee. Tuotteita löytyy niin uutuudet-osiosta kuin muistakin kategorioista, eli kannattaa kurkata sivut läpi jos löytyisi jotain kivaa.

MAKIA FISHTAIL JACKET: SUOSITTELEN!

$
0
0
Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten tästä Makian Fishtail takista, mutta silloin oli talvi vielä täysillä käynnissä, joten mitään käyttökokemuksia en tästä oikein osannut sanoa. Veikkasin, että tämä vihertävä sävy tulee olemaan suosittu ja niinhän siinä kävikin. Tämä kyseinen sävy näyttää olevan loppu netistä ainakin joka paikasta, joten jos jotain bongaatte niin napatkaa ihmeessä! Tämä sama takki mustana on muutes ensi viikon Stockmannin hullareilla tarjouksessa, joten kannattaa tsekata sieltä jos olet tätä takkia miettinyt. Minusta se mustakin on tosi nätti ja menee ainakin kaiken kanssa.



No nyt olen takkia ehtinyt käyttää jo jonkin verran ja ajattelin, että tässä vaiheessa uskallan jo vähän kokemuksia tästä jakaa. Toivottavasti tästä on hyötyä mikäli kyseinen takki on ollut mietinnässä! Tosiaan kelit nyt sitten lämpeni ihan urakalla ja täällä onkin ihan järkyttävä loskakeli ollut koko viikon. Lisäksi vettä on satanut välillä lähes kaatamalla, joten aika extremeolosuhteissa tätä olen testaillut.

Kengissä olen kelistä johtuen käyttänyt joko maihareita tai sitten näitä mustia hunterin kumppareita. Mielestäni nämä kumpparit ovat sen verran siistit, että näillä kehtaa ihmisten ilmoillekin lähteä. Yleensä kyllä tykkään sitten yhdistää näihin tiukan alaosan eli mustat pillifarkut tai paksummat leggarit. En tiedä onko teidän mielestä kumpparit ihan nounou muissa kuin pihahommissa, mutta itse tykkään näistä juurikin tämmöisen parkamallisen takin kanssa ja mieluusti otan kaupanpäälle myös ne kuivat jalat!

 pipo Balmuir // takki Makia // leggingssit Noisy May // kumppari Hunter // laukku LV Neo Noe


Itse olen ollut todella tyytyväinen takkiin. Ehkä paras tämmöinen kevättakki mitä minulla on ollut. Pinta on vettähylkivää ja tosiaa kestää ne yllättävät sadekuurotkin ja kuitenkin silti tämä on mielestäni siisti takki vähän joka menoon. Minulla on takista koko XS ja sanoisin, että mitoitus on reiluhkoa. Itse käytän takeissa monesti S kokoa ja tänne mahtuu hyvin myös vaatetta allekin. Kuitenkin noilla kiristysnauhoilla saa kyllä mallia vähän pienemmäksi, mutta itse olen tykännyt, että tämä onkin vähän reiluhko.



Takissa plussaa on myös reilunkokoinen huppu, joka on ainakin sadekelillä tosi kätevä. Itse yleensä kaipaan takeissa sitä huppua, sillä koen, että se suojaa myös niskaa tuulelta vaikkei päässä olisikaan. Takista löytyy ohut vuori, mutta mikään kovin paksu takki tämä ei ole. Nyt ainakin olen itse laittanut alle vielä kunnon paksun neuleen tai collegen ja sillä olen pärjännyt hyvin. Aika monikäyttöinen takki siis kyseessä ja suosittelen lämpimästi tätä kyllä muillekin. Väreinä tästä löytyy ainakin tämä vihreä, musta ja sitten tummansininen.

Mitäs tykkäätte tästä loskakelin asusta?


NE KAUNIIT ARKISET TAVARAT

$
0
0
Kuinka suuri merkitys arkisten tavaroiden ulkonäöllä on teille? Ostatteko esimerkiksi pesuainepurkit tai muut pienet jutut ajatuksella "tämä on pesuaine, ei ole väliä miltä se näyttää" vai "onpa ihana pullo, tämä on saatava!"?

Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon ja tavaroiden ulkonäöllä on aika suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni. Etenkin siis jos ne ovat sellaisia mitkä tulevat olemaan esillä eikä kaapissa piilossa. Toisaalta taas esimerkiksi keittiöpyyhkeissäkin haluan sen kauniin version vaikka se olisi piilossa ennemmin kuin vain jonkun mikä sattuu käteen osumaan. Moni muukin asia tietysti vaikuttaa ostopäätökseen, itsellä ainakin esimerkiksi hyvä laatu ja kotimaisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Puhutaan nyt kuitenkin tässä postauksessa vain pinnallisesti ulkonäöstä ja etenkin näiden arkisten tavaroiden ulkonäöstä. Tein pienen kierroksen tässä kotona ja koitin bongailla näitä meidän ihan arkisia tavaroita, jotka ovat mielestäni myös tosi kauniita.


Nykyään onneksi käyttötavaroiden ulkonäköönkin panostetaan ihan erilailla kuin vielä jokunen vuosi sitten. Arkisissa tavaroissa on vaihtoehtoina niitä tyylikkäitä ja "sisustukseen sopivia" vaihtoehtoja. Yleensä tosin tämä tarkoittaa vähän korkeampaa hintalappua, mutta itse olen juuri se, joka maksaa vähän enemmän saadakseen myös kivan näköisen tuotteen. Ja toisaalta ymmärtäähän sen, on tuotteen materiaaleihin, suunnitteluun ja valmistukseenkin käytetty ehkä enemmän resursseja kuin edullisempaan vastaavaan versioon. Aina ei tietysti korkeampi hinta ole tae laadusta ja usein se merkki myös maksaa. Ja samoin taas joskus voi tehdä tosi edullisestikin kivoja ja kauniita löytöjä.

Olen itse vähän sen luontoinen, että olen mielummin ilman jotain kuin, että ostaisin jonkun mikä ei ihan kuitenkaan ole se mitä haen. En nyt tarkoita, että olen ilman pesuainetta jos ei löyty kaunista purkkia, mutta siis esimerkiksi suihkumme mustia pesuainetelineitä etsin pitkään ennen kuin löysin mieluisat ja siihen saakka olimme ilman. Joku voisi ajatella, että onpa pinnallista ja turhamaista. En tiedä, nautin vain kuitenkin kauniista tavaroista ja mielestäni ei ole mitään väärää ostaa mieluisaa juttua, vaikka se olisikin vain esimerkiksi joku ihan tavallinen käyttötavara. Lisäksi olen todennut, että aina jos olen joskus ostanut jonkun "näääh, ihan ok, mutta ei täydellinen"-tuotteen, olen lopulta sitten ostanut kuitenkin sen mistä olin ehkä haaveillut aikaisemmin, mutta en ollut malttanut maksaa korkeampaa hintaa.


Keittiömme avohyllyt ovat täällä näkyneetkin jo monen monta kertaa. Arkisista tavaroista siellä on usein säilytyksessä mieluisimpia astioitani ja esimerkiksi noita zone denmark merkin purkkeja. Olen noita purkkeja itsekin ostanut jo aikaisemmin ja nyt sain tuossa jonkin aika sitten blogin kautta kivan paketin merkiltä. Siellä oli mm. tuo kaunis tiskisetti, johon kuuluu musta tiskiainepullo, tiskiharja sekä tiskirätti. Tämä on juuri sellainen kaunis arkinen tavara jota on ilo pitää tuossa esillä. Instan puolella joku minulle kommentoi, että näitä on  näkynyt myynnissä Sokoksella. Suomalaisista nettikaupoista en näitä äkkiseltään ainakaan löytänyt, mutta toivottavasti joku ottaisi näitä myyntiin. Uskoisin, että tämä tulisi olemaan suosittu tuote, sillä niin kätevästi tuohon saa kaikki tiskaamiseen tarvittavat jutut.

Astioissa kyllä myös ostan silmää miellyttäviä kuppeja ja kippoja ja olen muutenkin sellainen, että rakastan kaikkia purnukoita. Haluaisin meidän kuiva-ainekaappiinkin pelkästään purkkeja, joissa ruoka-aineet olisivat, mutta vielä en ole ainakaan siihen ryhtynyt. Meidän kuiva-ainekaappi on yleensä aika sekasorron vallassa ja ne pinottavat purkit kyllä helpottaisivat asioiden löytämistäkin sieltä.


Samassa paketissa oli myös tämä musta zone denmark ikkunalasta, jonka mukana tulee myös teipillä kiinnitettävä kiinitysteline ja lasta kiinnittyy siihen telineeseen magneetin avulla. Laitan joskus vielä myöhemmin kuvaa tästä meidän kylppärissä kun saamme telineen paikoilleen. Tätä on myynnissä ainakin täällä ja löytyy myös valkoisena. Uusia purkkeja sain merkiltä myös ja niitä on nyt sen verran jo itsellä, että ajattelin myöhemmin järkätä osasta niistä arvonnan teidän kesken. Kuvailen niitä vielä tuossa myöhemmin ja palaan tänne sitten kertomaan lisää niistä. Voin kuitenkin jo tällä kokemuksella suositella noita purkkeja, ovat tosi kauniita ja myös käteviä erilaisten ruoka-aineiden säilytykseen ja tarjoiluun. Mustissa purkeissa kyllä tosin näkyy sormenjäljet aika hyvin.


Aamiaiskaappi on meillä kovassa käytössä ja usein siinä on ovet auki, vaikka kaikki sotkut saa kätevästi piiloonkin. Kaapissa tykkään pitää eniten käytössä olevia aamupalatarvikkeita lasisissa purkeissa, nuo kuvan purkit on Bloomingvillelta ja Ikeasta. Suodatinpussiteline löytyy kotimaiselta Hile Design merkiltä ja talouspaperirullateline on tämä* Ferm Livingin.


Kurkistetaanpan sitten tänne kodinhoitohuoneeseen, josta juuri tänään raivasin taas melkoisen pyykkikasan pois. Kuten ehkä arkipostauksesta silloin huomasitte, tuota laskutilaa ei aina ihan noin paljoa ole käytössä, mutta nyt taas koita ottaa itseäni niskasta kiinni ja kääriä pyykit heti enkä kasata koko viikon saldoa tuohon.


Usein juuri käärimättä jää sukat ja petivaatteet ja niille etenkin ostin nyt Stockmannin alesta tuon Hay:n pyykkikorin*. Bongasin tämän aikanaan Suvin blogista ja ajattelin, että onpas kiva. Meillä on varsinaiset pyykkikorit tuolla kaapissa sisällä ja olenkin aikaisemmin ottanut yhden niistä tuohon tason päälle, mutta eihän ne kovin nättejä ole ja metalliset korit myös naarmuttavat ikävästi tasoa.


Tässäpä sitten näitä kauniita pesuainepurkkeja! Kuvassa on kahta erilaista pyykkietikkaa, olen ihan hurahtanut noihin! Tätä siis käytetään huuhteluaineen sijasta ja näissä on tosi kiva, melko mieto tuoksu. Tuoksuja on monia erilaisia, tuo isompi pullo on sisustushattara kaupasta tätä ja pienemmän ostin juuri Keskisen kyläkaupasta. Tuo pienempi on kotimainen ja valmistajan kauppa löytyy täältä. Juuttipussissa on Marseille saippuaa, jota voi käyttää esimerkiksi pyykinpesuun ja tahranpoistoon. Ostin tämän aikanaan meidän wishbone tuoleja varten, ne kun ovat saippuoitua tammea ja tuolla saippualla pitäisi niitä aika-ajoin myös käsitellä.


Ostin nyt testiin myös tuota sitrus keittiösaippuaa, jonka sanotaan toimivan mm. tahranpoistoon, keraamiselle liedelle, uuniin puhdistukseen ja ikkunanpesuun. En ole ennättänyt tätä vielä testailemaan, kertokaahan te jos teillä on tästä kokemuksia. Onko hyvä tuote? Yhden irrallisen tiskiharjanpään ostin tuonne kodinhoitohuoneeseen, sillä siellä tulee aika usein pestyä likaisia kenkiä, kumppareita ja kukkaruukkuja. Tuolla on kätevä hinkata näitä puhtaaksi ja pelkkä pää vie vain vähän tilaakin.



Kauniita arkisia tavaroita on mielestäni myös tämä iso pölyhuiska ja puinen lakaisusetti. Tuolla huiskalla saa kätevästi pölyt valaisimien ja kaappien päältä ja rikkasetti meillä seilaa vähän milloin missäkin, usein se löytyy keittiöstä. Rikkasetti on aikanaan ostettu Kodin1:sta, mutta vastaavia löytyi googlettelemalla kyllä aika monelta merkiltä.


Kylppäriin ja vessaan olen hankkinut myös silmää miellyttäviä tuotteita ja tykästyin aikanaan kovasti näihin Menun kylpyhuonetuotteisiin. Meillä on merkiltä tuolla roskis, wc-harjateline, saippuapullo sekä pieni säilytyspurkki, jossa käytän tops-puikkoja. Kylppärin puolelta löytyy vielä lisäksi hammasharjamuki. Nämä ovat olleet meillä käytössä jo pitkään ja laatu on ollut tosi hyvää. Sarjaa löytyy myös mustana ja molempia värejä esim täältä*. Kuvassa näkyy myös dermosilin musta saippuapullo, heilläkin on kauniita purkkeja tuotteissa. Tähän olen sitten itse lisännyt eri saippuaa kun alkuperäinen on loppunut.


Kylppäristä puheenollen, tässä tosiaan on ne mainitsemani pesuainetelineet. Nämä ovat KES merkkiset ja tilasin nämä amazon.co.uk kaupan kautta. Nämä eivät vielä ole seinälle saakka ehtineet, huoh, joskohan sitä vihdoin saisimme tämänkin onnettoman pienen homman tehtyä!


Kuvatessani meidän kauniita arkisia tavaroita muistin myös nämä kivat henkarit, jotka ostin viime kesänä Biltemasta. Nämä myytiin useamman kappaleen seteissä eivätkä montaa euroa maksaneet. Olen tykännyt näistä tosi paljon ja ovat hyviä etenkin liukkaasta materiaalista oleville vaatteille, sillä samettipinta pitää vaatteen hyvin henkarilla. Kuvassa oleva naulakko on muutes menu afteroom* sarjaa ja heiltä löytyy monia muitakin ihania tuotteita.

 

Ja viimeisenä silmäni osuivat vielä noihin marimekon kangaskasseihin, joita käytän monesti kauppakasseina ja eväskasseina. Nämä roikkuvat tuossa ovensuussa aina esillä ja näin ollen ne yleensä muistaa paremmin napata mukaansakin. Mikäli tiedän ostavani enemmän, käytän kauppakasseina niitä ruokakauppojen kestokasseja. Niissäkin on nykyään tosi kivoja kuoseja ja printtejä!

Sellaisia kauniita arkisia käyttötavaroita bongailin täältä meidän kotoa. Onko arkisten käyttötavaroiden ulkonäöllä sinulle merkitystä?

*mainoslinkki

POLKA DOTS AND BOWS+ PARI ALEKOODIA

$
0
0
Moikka! Tämän kertaisessa asukuvassa ei olekaan raitoja vaan palloja. Polka dot kuosi kyllä on yksi suosikeistani ja etenkin yksivärisen alaosan kanssa minusta tosi kiva. Jos siis tykkäät palloista ja ruseteista niin lukaisehan lisää! Postauksen lopussa muutes pari hyvää alekoodia, mitkä käyvät näihinkin tuotteisiin!


Päivän asu tämä onkin muuten, mutta tokikaan en sandaaleissa vielä hiihtele tuolla menemään. Ajattelin kuitenkin ottaa näistä rusettisandaaleistakin kuvat, sillä ovat mielestäni niin ihanat ja näissä oli vielä kaikkia kokojakin jäljellä. Saan onneksi pakata nämä kyllä jo muutaman viikon päästä mukaan, sillä suuntaan parin päivän pikaiselle reissulle Kroatiaan. Jei!

Kävin tänään muutes parturissa vähän lyhentämässä hiuksiani ja samalla laitettiin pikkaisen myös raitoja. Olen viimeksi värjännyt hiuksiani noin vuosi sitten ja olenkin koittanut kasvattaa omaa väriäni nyt takaisin. Raidoilla saa vähän eloa tuohon muuten aika pliisuun omaan väriini ja leikkausmallissa mentiin turvallisella polkkamallilla.


Tosiaan siis asussa päälläni on tämä pallopaita sekä nämä mustat dr. denim farkut. Nuo merkin farkut ovat kyllä yksiä suosikkejani ja ovat kestäneet käytössä hyvin. Nämä uudet ovat hieman tuollaisella vahapinnalla olevat ja toivonkin, että näissä pysyisi väri hieman paremmin kuin tavallisissa mustissa. Muuta vikaa en siis näistä ole keksinyt muuta kuin, että mustat tavalliset haalistuvat käytössä. Malli on todella joustava ja minulla on näistä XS koko. Venyvät siis käytössä ja aluksi kun housuja katsoo niin ei meinaa todellakaan uskoa, että niihin kukaan normaalikokoinen ihminen mahtuisi. Näitä Dr. Denim farkkuja löytyy useassa värissä ja mallissa täältä.

Ja sitten nuo rusettiläpsyt ovat nämä, aivan ihanat ja tosi kevyet! Hintakaan ei päätä huimaa ja postauksen lopusta löydät vielä koodin, millä saa -25% alennuksen tilauksesta! Koodi käy muutes jo noihin alessa oleviin mid season sale tuotteisiinkin, eli kannattaa tsekata mitä kivaa tuolta löytyy. Jos tykkäät ruseteista niin tsekkaa myös nämä hauskat vaaleanpunaiset rusettipistokkaat!




Tosiaan House of Brandonilta saatte -25% alennuksen yli 100e tilauksesta koodilla SUPERVIIKKO. Tuolla on tosi paljon kivoja tuotteita mm. merkeiltä Calvin Klein, adidas, Ray-Ban ja monilta muilta. Valikoima on laajentunut huomattavasti ja nyt heiltä saa myös lastenvaatteita esim. Vimmaa ja Reimaa! Urheiluvaatepuolelta taas löytyy mageimmat treenivaateuutuudet ja kenkäosastolta trendikkäimät tennarit ja sandaalit. Käyttäkäähän ihmeessä koodi hyväksenne, se on voimassa tämän viikon ajan.

 


Ja mikäli tuolta ei juuri mieluisaa Reiman tuotetta löytynyt, tämän viikon ajan saa myös reimalta -20% alennuksen tilauksesta koodilla SUPER2018FI. Käykäähän kurkkaamassa esim miten kivoja sadevaatteita ja kumppareita tuolta löytyy ja tietysti välikausivaatteita joka lähtöön.


*postauksen linkit mainoslinkkejä
*paita, sandaalit ja farkut saatu

KOTI KEVÄT FIILIKSISSÄ JA MUUTAMA HYVÄ ALELÖYTÖ

$
0
0
Täytyy kyllä sanoa, että nyt on kevätfiilikset korkeimmillaan! Aivan ihanan aurinkoisia päiviä ollut nyt ja ulkona tuntuu tarkenevan hyvin jo ohuemmallakin takilla. Itseasiassa aamusta tuohon etupihalle lämmitti aurinko niin, että tuntui jo ihan kesältä. Jokohan sitä uskaltaisi pestä toppavaatteet varastoon?

Mielestäni kotonamme on kauneinta kun aurinko paistaa ja valo tulee ihanasti noista isoista ikkunoista sisään. Etenkin ilta-aurinko on minusta upeaa, mutta harvemmin silloin tulee tartuttua kameraan. Auringonpaisteessa kuvaaminen on vähän haastavaa ja ainakaan omat taitoni eivät niin hyvät tässä valokuvaksessa ole, että kovin usein auringonpaisteessa viitsisin kuvailla. Kuitenkin silloin on ehkä kotonamme ihanin fiilis ja nautin myös kovasti valon ja varjojen leikistä seinillä ja kalusteissa.

Tänään oli jotenkin erityisen kaunis valo illalla niin päätin tarttua kameraan ja tässäpä muutamia keväisiä kuvia meiltä kotoa. Kävimme Eevin kanssa tänään myös vähän kaupoilla ja tein tosi hyviä sisustuslöytöjä, joten kurkatkaahan niistäkin lisää!



Valkoisen ja puun yhdistelmä on minusta todella ihana ja sitä meiltä kotoa löytyykin paljon. Olin niin laiska, että en jaksanut pääsiäiskoristeitakaan vielä viedä varastoon vaan tungin ne tuohon hyllylle. Toisaalta nuo aarikat eivät niin pääsiäsitä huuda, mutta ehkäpä tässä joku päivä jaksan ne kiikuttaa tuonne säilöön.


Lundia senkit ovat olleet kyllä tosi hyvä ostos. Toki näihin lapsiperheessä jälkiä on tullut, mutta kyllähän se elämä saa kalusteissa näkyäkin. Lipaston päällä on pari uutta juttua, tuo maljakko sekä pieni koppa ja niistä lisää infoa postauksen loppupuolella.

contura style takka

Tämä tila on meidän kodin keskus. Joskus tuntuu, että meillä on lastenhuoneet ja makuuhuone ihan turhaan, sillä oleskelemme yleensä kaikki tässä olohuone/ruokatila/keittiö combossa. Tämä meillä oli vähän ideanakin kun kotia rakensimme. Se, että olisi tarpeeksi iso tila meidän kaikkien olla yhdessä, mutta silti jokaisella olisi tilaa tehdä omia juttujaanki tuossa jos niin haluaa. Eevi tekee yleensä aina läksyt ruokapöydässä ja molemmat tilan sohvat sekä nojatuolit ovat myös kovalla käytöllä. Tämä ratkaisu on toiminut meillä hyvin.



Kohta varmasti käännän järjestyksen takaisin ennalleen eli hyllyn tuohon sohvan paikalle. Toivottavasti se terassikin jossain vaiheessa kesää valmistuu ja niinpä hylly saa siirtyä liukuoven edestä takaisin seinälle. Instastoriesin puolella ( @sinisliik) muutes tänään kuvailin vähän tuota meidän etupihaa ja sepustelin muutamia suunnitelmia sen suhteen.


Kävin tänään hakemassa Annon lähettämän paketin, josta paljastui tämä ihana luonnonvalkoinen kumpu-viltti. Kurkkasin heidän sivuiltaan niin tätä on myös konjakinvärisenä (aivan ihana!!) sekä harmaana ja samasta materiaalista löytyy myös tyynyjä ja pyyhkeitä. Voi anno miten ihana mallisto heillä taas onkaan!





Jos olette seurannut mun instaa niin höpöttelin sinne tuossa jo tovi sitten, että ihastuin kovasti Vepsäläisen uuteen nousukausi collectioniin ja siellä erityisesti artekin 66 tuoliin, jota mallistoon tehtiin erikoiserä saarnen ja tammenvärisenä. Pohdin silloin, että kumpi sopisi paremmin Aatun huoneeseen koulupöydän luo. Lattia on meillä tammea, joten se tietysti olisi "perfect match", mutta toisaalta taas saarnen eläväisempi kuvio ihastutti ja myös se, että tuoli olisikin tarkoituksella erilainen lattiasta. Tuolit olivat alessa jo silloin ja kävin näitä myös livenä Vepsäläisen myymälässä katsomassa. Sitten tuli pääsiäinen ja vaikka mitä kiireitä ja unohdin koko tuolin. Ja kun tällä viikolla muistin tätä kysellä, sain vastauksen, että mallisto on jo myyty loppuun.

Myyjä kuitenkin kertoi, että yksi mallikappale heillä vielä myymälässä oli ja lupasi sen minulle hyvään hintaan myydä. Senpä vuoksi sitten siis Eevin kanssa tänään huristelimme Seinäjoelle tätä tuolia hakemaan ja tosiaan lopulta tämä tuli maksamaan n. puolet ovh hinnasta. Onni onnettomuudessa siis.




Seinäjoella Vepsäläistä vastapäätä on kiva sisustusliike nimeltään sisustus Room2 ja heiltä löytyy myös verkkokauppa. Minun on pitänyt tuolla jo monta kertaa käydä, mutta aina se on jäänyt. Voi vitsit miten ihana kauppa se oli! Rakastan tuollaisia pieniä putiikkeja missä on ihanan kotoisa fiilis ja tuolla oli kaikki laitettu niin nätisti esille. Yläkerrassa oli outlet-puoli, missä kaikki tuotteet oli -70% alessa ja sieltä sitten bongasin tuon kauniin Muuton closely separated-maljakon sekä muutaman house of rym merkkisen kulhon. Sinne jäikin vielä paljon kivoja juttuja, instastoriesin puolella löytyy valikoimasta videomatskua. Liikkeessä oli myös tosi mukavat myyjät ja Eevi ihastui niin kovasti kauppaan, että ilmoitti voivansa muuttaa sinne. Siellä oli myös annon uutta kevätmallistoa esillä ja siitä ostin tuon pienen kopan. Sieltä löytyi myös sellainen isompikin malli (Ote-kori koossa M nimeltään)  ja voi vitsit sekin oli kaunis! Kurkatkaapa koko annon koppavalikoima täältä, aika kivoja löytyy!

Loppuu vielä tähän sävymaailmaan sopivat muutamat poiminnat kollaasin muodossa. Suurin osa noista aletuotteita, mukana muutama uutuuskin. Nämä poimittu siis Finnish Design Shopin alesta*, elloksen alesta* ja uutuuksista* sekä annon sivuilta. Kurkatkaa ihmeessä nuo alepaikat, siellä oli paljon muutakin kivaa mitä en tähän mukaan poiminut.


*sis mainoslinkkejä
*peitto saatu
Viewing all 1210 articles
Browse latest View live